Jumala kehottaa kaikenlaisia ihmisiä lähestymään häntä rukouksessa (Psalmit 65:2). Hän ei kuitenkaan kuule eli ota vastaan kaikkia rukouksia. Esimerkiksi vaimoaan huonosti kohtelevan miehen rukoukset voivat estyä (1. Pietarin kirje 3:7). Myös silloin kun israelilaiset harjoittivat itsepintaisesti pahuutta, Jumala kieltäytyi kuuntelemasta heidän rukouksiaan. Rukous on selvästikin suuri etuoikeus. Toisaalta Jumala hyväksyy jopa räikeää syntiä tehneiden rukoukset, jos he katuvat. (Lue Jesajan 1:15;55:7.)
2. Miten meidän tulisi rukoilla?
Rukoileminen on osa palvontaa, joten meidän tulisi rukoilla ainoastaan Luojaamme, Jehovaa (Matteus 4:10; 6:9). Lisäksi koska olemme epätäydellisiä, meidän tulisi rukoilla Jeesuksen nimessä, sillä hän kuoli syntiemme edestä (Johannes 14:6). Jehova ei halua meidän toistavan ulkoa opeteltuja tai valmiiksi kirjoitettuja rukouksia, vaan hän haluaa meidän rukoilevan sydämestämme. (Lue Matteuksen 6:7;Filippiläiskirjeen 4:6, 7.)
Luojamme voi kuulla jopa äänettömiä rukouksia (1. Samuelin kirja 1:12, 13). Hän kannustaa meitä rukoilemaan joka tilanteessa, esimerkiksi aamulla, illalla ja aterioilla sekä kohdatessamme ongelmia. (Lue psalmi 55:22;Matteuksen 15:36.)
3. Miksi kristityt kokoontuvat yhteen?
Ei ole helppoa luoda läheistä suhdetta Jumalaan, koska elämme sellaisten ihmisten keskellä, jotka eivät usko häneen vaan pilkkaavat hänen lupaustaan rauhaisasta maasta (2. Timoteukselle 3:1, 4; 2. Pietarin kirje 3:3, 13). Me kaikki siis tarvitsemme toisten uskovien rohkaisevaa seuraa. (Lue Heprealaiskirjeen 10:24, 25.)
Voit päästä lähelle Jehovaa miettimällä, mitä olet oppinut hänen Sanastaan. Pohdi hänen toimintaansa, neuvojaan ja lupauksiaan. Mietiskely, johon liittyy rukous, kehittää sydämessämme arvostusta Jumalan rakkautta ja viisautta kohtaan. (Lue Joosuan 1:8;psalmi 1:1–3.)
Voit pysyä lähellä Jumalaa vain jos uskot ja luotat häneen. Usko on kuin kasvi, jota täytyy ravita. Sinun täytyy siis jatkuvasti ravita uskoasi miettimällä uskonkäsitystesi perusteita. (Lue Matteuksen 4:4;Heprealaiskirjeen 11:1,6.)
5. Miten läheinen suhde Jumalaan hyödyttää sinua?
Jehova huolehtii niistä, jotka rakastavat häntä. Hän voi suojella heitä kaikelta, mikä voisi vaarantaa heidän uskonsa ja ikuisen elämän toivonsa. (Psalmit 91:1, 2, 7–10.) Hän varoittaa meitä terveyttämme ja onnellisuuttamme uhkaavista elämäntavoista. Jehova opettaa meille parhaan tavan elää. (Lue psalmi 73:27, 28;Jaakobin kirjeen 4:4,8.)