Lipun tervehtiminen. Jehovan todistajat uskovat, että lipun kumartaminen tai tervehtiminen, usein kansallislaulun soidessa, on palvontateko, joka antaa kunnian pelastuksesta valtiolle tai sen päämiehille, ei Jumalalle (Jesaja 43:11; 1. Korinttilaisille 10:14; 1. Johanneksen kirje 5:21). Yksi tällainen valtion päämies oli muinaisen Babylonian kuningas Nebukadnessar. Tämä mahtava monarkki halusi tehdä majesteettisuudellaan ja uskonnollisella intomielisyydellään vaikutuksen alamaisiinsa, ja siksi hän pystytti suuren kuvapatsaan ja pakotti heidät kumartamaan sitä musiikin, ikään kuin kansallishymnin, soidessa. Kolme heprealaista – Sadrak, Mesak ja Abednego – kieltäytyivät kuitenkin kumartamasta kuvapatsasta, vaikka heitä uhattiin rangaista kuolemalla. (Daniel, 3. luku.)

Meidän aikanamme ”palvonnan keskeinen kohde on lippu”, kirjoitti historioitsija Carlton Hayes. ”Miehet paljastavat päänsä lipun kulkiessa ohitse; ja runoilijat kirjoittavat oodeja lipun ylistykseksi, ja lapset laulavat hymnejä.” Hän lisäsi, että kansallisuusaatteella on myös omat ”pyhäpäivänsä”, esimerkiksi Yhdysvaltojen kansallispäivä 4. heinäkuuta, omat ”pyhimyksensä ja sankarinsa” sekä omat ”temppelinsä” eli pyhäkkönsä. Brasiliassa erään julkisen seremonian aikana sotaylioikeuden puheenjohtaja tunnusti: ”Lippua jumaloidaan ja palvotaan – – aivan kuten isänmaata palvotaan.” Suomen lipustakin on sanottu, että ”suhtautumisemme siihen [täytyy] muuttua lipunpalvonnaksi” ja että ”lipun pyhyyttä on aina varjeltava” (Arvo Viklund, Siniristilippumme, 1927, s. 11; Jouko Hulkko, Siniristilippumme, 1963, s. 33).

Eräässä tietosanakirjassa sanottiin, että kansallislaulut ”ovat isänmaallisten tunteiden ilmentymiä, ja niissä pyydetään usein Jumalan ohjausta ja suojelusta kansalle tai sen hallitsijoille” (The Encyclopedia Americana). Jehovan palvelijat pitävät siksi aivan aiheellisesti lipun tervehtimiseen ja kansallislauluihin liittyviä isänmaallisia seremonioita uskonnollisina. Kirjassa The American Character käsiteltiin sitä, miksi Jehovan todistajien lapset kieltäytyvät yhdysvaltalaisissa kouluissa osoittamasta kunniaa lipulle tai vannomasta uskollisuudenvalaa, ja siinä sanottiin: ”Useiden oikeustapausten yhteydessä korkein oikeus on viimeinkin vahvistanut, että nämä päivittäiset rituaalit ovat uskonnollisia.”

Vaikka Jehovan todistajat eivät ota osaa epäraamatullisina pitämiinsä seremonioihin, he tietenkin kunnioittavat toisten oikeutta osallistua niihin. Lisäksi he kunnioittavat kansallislippuja vertauskuvina ja tunnustavat, että sellaiset hallitukset, jotka on asianmukaisesti asetettu valtaan, ovat ”Jumalan palvelijoina” toimivia ”esivaltoja” (Roomalaisille 13:1–4). Jehovan todistajat noudattavatkin kehotusta rukoilla ”kuninkaiden ja kaikkien niiden puolesta, jotka ovat korkeassa asemassa”. Vaikuttimenamme on kuitenkin se, että ”saisimme edelleenkin viettää rauhallista ja hiljaista elämää täydessä jumalisessa antaumuksessa ja vakavuudessa”. (1. Timoteukselle 2:2.)

Äänestäminen poliittisissa vaaleissa. Tosi kristityt kunnioittavat toisten äänioikeutta. He eivät kampanjoi vaaleja vastaan, ja he ovat yhteistoiminnassa vaaleilla valittujen viranomaisten kanssa. He pysyvät kuitenkin ehdottoman puolueettomina kansojen poliittisiin asioihin nähden. (Matteus 22:21; 1. Pietarin kirje 3:16.) Miten kristityn tulisi toimia, jos äänestäminen on maassa pakollista tai jos niihin, jotka eivät mene äänestämään, suhtaudutaan erittäin vihamielisesti? Kristitty voi palauttaa mieleensä, että Sadrak, Mesak ja Abednego menivät samantapaisessa tilanteessa Duran tasangolle, ja hän voi päättää mennä äänestyskoppiin, jos hänen omatuntonsa sallii sen. Hän pitää kuitenkin huolen siitä, ettei hän tingi puolueettomuudestaan. Hänen tulisi ottaa huomioon seuraavat kuusi periaatetta:

1. Jeesuksen seuraajat eivät ole ”osa maailmasta” (Johannes 15:19).

2. Kristityt edustavat Kristusta ja hänen Valtakuntaansa (Johannes 18:36; 2. Korinttilaisille 5:20).

3. Kristillinen seurakunta on yksimielinen uskossa, ja sen jäseniä yhdistää Kristuksen esimerkin mukainen rakkaus (1. Korinttilaisille 1:10; Kolossalaisille 3:14).

4. Ne jotka valitsevat äänestämällä jonkun virkaansa, ovat osavastuussa siitä, mitä hän tekee. (Huomaa 1. Samuelin kirjan 8:5, 10–18:n ja 1. Timoteuksen kirjeen 5:22:n taustalla olevat periaatteet.)

5. Kun israelilaiset halusivat näkyvän hallitsijan, Jehova piti sitä merkkinä siitä, että he olivat hylänneet hänet (1. Samuelin kirja 8:7).

6. Kristittyjen täytyy säilyttää puhumisen vapaus, jotta he voivat kertoa Jumalan valtakunta-hallituksesta kaikenlaisten poliittisten suuntausten edustajille (Matteus 24:14; 28:19, 20; Heprealaisille 10:35).

Siviilipalvelus. Joissakin maissa valtio vaatii sotapalveluksesta kieltäytyviä suorittamaan jonkin aikaa siviilipalvelusta. Kun meidän on tehtävä tätä asiaa koskeva ratkaisu, meidän tulisi rukoilla asian johdosta, ehkä keskustella siitä jonkun kypsän kristityn kanssa ja sitten tehdä hankkimiemme tietojen perusteella omantuntomme mukainen ratkaisu (Sananlaskut 2:1–5; Filippiläisille 4:5).

Jumalan sana kehottaa meitä ”olemaan tottelevaisia hallituksille ja valloille, jotka ovat hallitsijoina, olemaan valmiit kaikkeen hyvään työhön, – – [olemaan] järkeviä” (Titukselle 3:1, 2). Voisimmekin näin ollen kysyä itseltämme: Jos menisin siviilipalvelukseen, tinkisinkö kristillisestä puolueettomuudestani tai joutuisinko tekemisiin väärän uskonnon kanssa? (Miika 4:3, 5; 2. Korinttilaisille 6:16, 17.) Vaikeuttaisiko siviilipalvelustyö kristillisten velvollisuuksieni täyttämistä, tai voisiko se jopa estää minua täyttämästä niitä? (Matteus 28:19, 20; Efesolaisille 6:4; Heprealaisille 10:24, 25.) Toisaalta tarjoaisiko tällainen palvelus enemmän aikaa hengellisiin toimiin, ehkä mahdollisuuden osallistua kokoaikaiseen sananpalvelukseen? (Heprealaisille 6:11, 12.)

Jos kristitty tulee siihen tulokseen, että hän voi hyvällä omallatunnolla suorittaa siviilipalvelusta sen sijaan että menisi vankilaan, toisten kristittyjen tulisi kunnioittaa hänen ratkaisuaan (Roomalaisille 14:10). Jos taas hänestä tuntuu, ettei hän voi suorittaa sellaista palvelusta, toisten tulisi silloinkin kunnioittaa hänen kantaansa (1. Korinttilaisille 10:29; 2. Korinttilaisille 1:24).