12. LUKU

Miten sinusta voi tulla Jumalan ystävä?

Miten sinusta voi tulla Jumalan ystävä?

1, 2. Mainitse joitain Raamatun henkilöitä, jotka olivat Jehovan ystäviä.

MILLAISEN ihmisen sinä haluaisit ystäväksesi? Varmasti jonkun sellaisen, josta pidät ja jonka kanssa tulet hyvin toimeen. Sellaisen, jolla on miellyttäviä luonteenpiirteitä ja ihailtavia ominaisuuksia.

2 Raamatussa kerrotaan ihmisistä, jotka Jehova Jumala valitsi ystävikseen. Esimerkiksi Abraham oli hänen ystävänsä (Jesaja 41:8; Jaakobin kirje 2:23). Jehova piti myös Daavidista. Hän sanoi Daavidia ”sydäntään miellyttäväksi mieheksi” (Apostolien teot 13:22). Ja profeetta Danielista sanotaan, että hän oli Jehovalle ”hyvin kallisarvoinen” (Daniel 9:23).

3. Miksi Jehova piti Abrahamia, Daavidia ja Danielia ystävinään?

3 Miksi Jehova piti Abrahamia, Daavidia ja Danielia ystävinään? Hän sanoi Abrahamille: ”Olet kuunnellut minua.” (1. Mooseksen kirja 22:18.) Hän on niiden ystävä, jotka ovat nöyriä ja tottelevat häntä. Jehova oli valmis solmimaan ystävyyssuhteen jopa kokonaisen kansan kanssa. Hän sanoi israelilaisille: ”Totelkaa minua, niin minusta tulee teidän Jumalanne ja teistä tulee minun kansani.” (Jeremia 7:23.) Sinustakin voi tulla Jehovan ystävä, jos kuuntelet ja tottelet häntä.

JEHOVA SUOJELEE YSTÄVIÄÄN

4, 5. Miten Jehova suojelee ystäviään?

4 Raamatussa kerrotaan, että Jehova etsii tilaisuuksia ”käyttää voimaansa niiden hyväksi, jotka ovat omistautuneet hänelle koko sydämestään” (2. Aikakirja 16:9). Hän lupaa ystävilleen: ”Minä annan sinulle viisautta ja opetan sinulle, mitä tietä sinun tulee kulkea. Annan sinulle neuvoja katseeni seuratessa sinua.” (Psalmit 32:8.)

5 Meillä on voimakas vihollinen, Saatana, joka haluaa rikkoa ystävyytemme Jehovaan. Mutta Jehova on meidän puolellamme ja auttaa meitä. (Lue psalmi 55:22.) Koska haluamme olla Jehovan ystäviä, palvelemme häntä koko sydämestämme. Olemme hänelle uskollisia silloinkin, kun meillä on vaikeaa. Voimme luottaa häneen yhtä lujasti kuin Daavid, joka sanoi: ”Koska hän on oikealla puolellani, minua ei horjuta mikään.” (Psalmit 16:8; 63:8.) Miten Saatana yrittää estää meitä olemasta Jehovan ystäviä?

SAATANAN SYYTÖS

6. Mitä Saatana on väittänyt ihmisistä?

6 Opimme luvusta 11, että Saatana hyökkäsi Jehovaa vastaan. Hän syytti Jehovaa valehtelusta ja siitä, että hän oli epäoikeudenmukainen, kun hän ei antanut Aadamin ja Eevan päättää itse, mikä oli oikein ja mikä väärin. Raamatussa Jobin kirjassa kerrotaan, että Saatana syyttää myös Jehovan ystäviä. Hän on kyseenalaistanut sen, miksi he palvelevat Jehovaa. Hän väittää, että he eivät palvele häntä rakkaudesta, vaan sen vuoksi, että he voivat hyötyä siitä. Saatana on jopa väittänyt, että hän voi saada kenet tahansa kääntymään Jehovaa vastaan. Katsotaanpa, mitä voimme oppia Jobista ja miten Jehova auttoi häntä.

7, 8. a) Millainen mies Job oli? b) Mitä Saatana väitti Jobista?

7 Job eli noin 3 600 vuotta sitten. Hän oli hyvä ihminen, joka kunnioitti syvästi Jehovaa ja vihasi pahaa. Jehova sanoi, ettei maan päällä ollut ketään hänen kaltaistaan. (Job 1:8.) Job oli Jehovan ystävä.

8 Saatana väitti, että Job palveli Jehovaa itsekkäistä syistä. Hän sanoi Jehovalle: ”Etkö ole pannut suoja-aidan hänen sekä hänen perheensä ja kaiken hänellä olevan ympärille? Olet siunannut kaiken, mitä hän on tehnyt, ja hänen karjansa on levinnyt maassa laajalle. Mutta ojennapa kätesi ja vie häneltä kaikki, mitä hänellä on, niin hän varmasti kiroaa sinua vasten kasvoja.” (Job 1:10, 11.)

9. Mitä Jehova antoi Saatanan tehdä?

9 Saatana siis väitti, että Job palveli Jehovaa vain siksi, että hän hyötyi siitä. Hän myös väitti, että hän saisi Jobin hylkäämään Jehovan. Jehova ei ollut samaa mieltä Saatanan kanssa. Hän antoi kuitenkin Saatanalle luvan koetella Jobia, jotta nähtäisiin, rakastiko Job tosiaan Jehovaa.

SAATANA HYÖKKÄÄ JOBIN KIMPPUUN

10. a) Millaisia vastoinkäymisiä Saatana aiheutti Jobille? b) Miten Job reagoi?

10 Saatana aiheutti Jobille raskaita vastoinkäymisiä. Kaikki Jobin kotieläimet varastettiin tai tapettiin. Melkein kaikki hänen palvelijansa kuolivat. Job menetti koko omaisuutensa. Sitten Jobin kaikki kymmenen lasta saivat surmansa myrskyssä. Kaikesta tästä huolimatta Job pysyi uskollisena Jumalalle. Hän ”ei tehnyt syntiä eikä syyttänyt Jumalaa väärin toimimisesta”. (Job 1:12–19, 22.)

Jehova palkitsi Jobin uskollisuuden.

11. a) Mitä muuta Saatana teki Jobille? b) Miten Job reagoi?

11 Saatana ei luovuttanut. Hän sanoi Jehovalle: ”Ojennapa kätesi ja koske hänen luihinsa ja lihaansa, niin hän varmasti kiroaa sinua vasten kasvoja.” Sitten Saatana aiheutti Jobille tuskallisen sairauden. (Job 2:5, 7.) Sekään ei saanut Jobia luopumaan uskollisuudestaan. Hän sanoi: ”Siihen asti kun kuolen, minä pysyn nuhteettomana!” (Job 27:5.)

12. Miten Job osoitti, että Saatana oli valehtelija?

12 Job ei tiennyt mitään Saatanan syytöksistä, eikä hänellä ollut aavistustakaan siitä, miksi hän joutui kärsimään niin paljon. Hän itse asiassa luuli, että hänen vastoinkäymistensä takana oli Jehova (Job 6:4; 16:11–14). Silti Job pysyi uskollisena Jehovalle. Nyt oli täysin selvää, että Saatanan syytökset olivat pelkkää valhetta. Job ei ollut itsekäs vaan palveli Jehovaa, koska rakasti häntä.

13. Mitä Jobin uskollisuudesta oli tuloksena?

13 Vaikka Job ei tiennyt, mitä taivaassa tapahtui, hän pysyi Jehovan uskollisena ystävänä ja osoitti näin Saatanan olevan pahantahtoinen valehtelija. Jehova palkitsi Jobin uskollisuuden (Job 42:12–17).

SAATANA SYYTTÄÄ MYÖS SINUA

14, 15. Mitä Saatana on väittänyt kaikista ihmisistä?

14 Me voimme oppia jotain hyvin tärkeää siitä, mitä Jobille tapahtui. Saatana väittää, että myös me palvelemme Jehovaa itsekkäistä syistä. Huomaa, että Jobin 2:4:ssä Saatana sanoi: ”Ihminen antaa kaiken, mitä hänellä on, pysyäkseen elossa.” Saatana ei siis syyttänyt pelkästään Jobia. Hän väitti, että kaikki ihmiset ovat itsekkäitä. Raamattu osoittaa, että satoja vuosia sen jälkeen kun Job oli kuollut, Saatana syytti edelleen Jehovaa ja hänen palvelijoitaan. Tämä käy ilmi esimerkiksi Sananlaskujen 27:11:stä, jossa Jehova sanoo: ”Ole viisas, poikani, ja tee sydämeni iloiseksi, niin että voin antaa vastauksen pilkkaajalleni.”

15 Sinäkin voit tehdä päätöksen totella Jehovaa, olla hänen ystävänsä ja pysyä uskollisena hänelle. Siten voit osoittaa Saatanan olevan valehtelija. Vaikka joutuisit tekemään suuriakin muutoksia elämässäsi, se on sen arvoista. Se että ystävystyt Jumalan kanssa, on paras päätös, minkä voit koskaan tehdä! Kun tuon päätöksen on tehnyt, on myös tärkeää elää sen mukaan. Saatana väittää, että hylkäät Jehovan, kun eteesi tulee vaikeuksia. Hän tekee kaikkensa saadakseen meidät kääntämään selkämme Jehovalle.

16. a) Millä keinoilla Saatana yrittää estää ihmisiä palvelemasta Jehovaa? b) Miten Saatana voisi yrittää estää sinua palvelemasta Jehovaa?

16 Saatana käyttää monia eri keinoja yrittäessään tuhota ystävyytemme Jumalan kanssa. Hän esimerkiksi hyökkää ”niin kuin karjuva leijona”, jotta ”voisi niellä” meidät (1. Pietarin kirje 5:8). Älä siksi ylläty, jos ystäväsi, sukulaisesi tai jotkut muut yrittävät estää sinua tutkimasta Raamattua ja tekemästä sitä, minkä tiedät olevan oikein. Sellaisessa tilanteessa sinusta voi tuntua kuin olisit hyökkäyksen kohteena. * (Johannes 15:19, 20.) Saatana myös tekeytyy ”valon enkeliksi”. Hän voi toimia hyvin salakavalasti, kun hän yrittää saada meidät rikkomaan Jehovan käskyjä. (2. Korinttilaisille 11:14.) Yksi Saatanan keinoista on myös se, että hän yrittää saada meidät tuntemaan, ettemme ole riittävän hyviä Jehovalle. Hän haluaa saada meidät lannistumaan ja luovuttamaan (Sananlaskut 24:10).

NOUDATA JEHOVAN KÄSKYJÄ

17. Miksi tottelemme Jehovaa?

17 Tottelemalla Jehovaa osoitamme, että Saatanan syytökset ovat vääriä. Mikä auttaa meitä tottelemaan Jehovaa? Raamatussa sanotaan: ”Rakasta Jehovaa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimallasi.” (5. Mooseksen kirja 6:5.) Tottelemme Jehovaa, koska rakastamme häntä. Kun rakkautemme Jehovaan kasvaa, haluamme tehdä sen, mitä hän meiltä pyytää. Apostoli Johannes kirjoitti: ”Rakkaus Jumalaan merkitsee sitä, että noudatamme hänen käskyjään, eivätkä hänen käskynsä ole rasittavia.” (1. Johanneksen kirje 5:3.)

18, 19. a) Mainitse joitakin asioita, joita Jehova ei hyväksy. b) Mistä tiedämme, että Jehova ei pyydä meiltä mitään sellaista, mihin emme pysty?

18 Jehova kertoo Raamatussa, että jotkin asiat ovat väärin eikä hän hyväksy niitä. Joitakin esimerkkejä tällaisista asioista on tekstiruudussa ” Vihaa sitä mitä Jehova vihaa”. Jotkin niistä eivät ehkä ensi silmäyksellä vaikuta kovinkaan pahoilta. Mutta kun luet tekstiruudussa olevat raamatunkohdat ja mietit niitä, ymmärrät varmasti, miten viisasta on totella Jehovan käskyjä. Mitä jos huomaat, että sinun pitäisi tehdä joitain muutoksia elämässäsi? Muutosten tekeminen voi olla vaikeaa, mutta se kannattaa. Jehovan ystävänä voit saada sisäisen rauhan ja olla onnellinen. (Jesaja 48:17, 18.) Mutta onko muutosten tekeminen tosiaan mahdollista?

19 Jehova ei koskaan pyydä meiltä mitään sellaista, mihin emme pysty (5. Mooseksen kirja 30:11–14). Hän on tosi ystävä ja tuntee meidät paremmin kuin me itse. Hän tuntee vahvuutemme ja heikkoutemme. (Psalmit 103:14.) Apostoli Paavali kirjoitti: ”Jumala on uskollinen, eikä hän anna kiusata teitä enempää kuin pystytte kestämään, vaan kohdatessanne kiusauksen hän myös valmistaa siitä ulospääsyn, niin että voitte kestää sen.” (1. Korinttilaisille 10:13.) Voimme luottaa siihen, että Jehova antaa meille aina voimaa tehdä sen, mikä on oikein. Hän voi antaa sinullekin ”voimaa, joka ylittää tavanomaisen”, jotta voit selvitä vaikeista tilanteista (2. Korinttilaisille 4:7). Paavali oli itsekin saanut kokea Jehovan avun monta kertaa elämässään. Hän kirjoitti: ”Kaikkeen minulla on voimaa hänen ansiostaan, joka antaa minulle voimaa.” (Filippiläisille 4:13.)

OPI RAKASTAMAAN SITÄ MITÄ JUMALA RAKASTAA

20. Mitä ominaisuuksia meidän pitäisi kehittää ja miksi?

20 Jehovan ystävänä olemiseen liittyy muutakin kuin se, että lakkaa tekemästä sitä, mitä hän ei hyväksy (Roomalaisille 12:9). Meidän täytyy myös rakastaa sitä, mitä hän rakastaa. Psalmissa 15:1–5 kuvaillaan, millaisia Jehovan ystävät ovat. (Lue.) He jäljittelevät hänen ominaisuuksiaan ja ilmaisevat ”rakkautta, iloa, rauhaa, kärsivällisyyttä, huomaavaisuutta, hyvyyttä, uskoa, lempeyttä, itsehillintää” (Galatalaisille 5:22, 23).

21. Miten voit oppia ilmaisemaan ominaisuuksia, joita Jumala rakastaa?

21 Miten voit oppia ilmaisemaan näitä hienoja ominaisuuksia? Lue ja tutki Raamattua säännöllisesti. Näin saat selville, mitä Jehova rakastaa. (Jesaja 30:20, 21.) Rakkautesi häneen kasvaa, ja haluat aina vain enemmän elää hänen tahtonsa mukaan.

22. Mitä on tuloksena, jos päätät palvella Jehovaa?

22 Sitä että tekee muutoksia elämässään, voidaan verrata vaatteiden vaihtamiseen. Raamatussa sanotaan, että meidän täytyy ”riisua pois vanha persoonallisuus” ja pukea päälle ”uusi persoonallisuus” (Kolossalaisille 3:9, 10). Se ei välttämättä ole helppoa, mutta Jehova lupaa, että jos tottelemme häntä ja teemme tarvittavat muutokset elämässämme, hän antaa meille ”suuren palkan” (Psalmit 19:11). Päätä siis palvella Jehovaa ja todistaa Saatanan syytökset vääriksi. Kun palvelet Jehovaa rakkaudesta etkä itsekkäistä syistä, osoitat olevasi hänen tosi ystävänsä.

^ kpl 16 Tämä ei tarkoita sitä, että Saatana ohjailisi suoranaisesti niitä ihmisiä, jotka yrittävät estää sinua tutkimasta Raamattua. Saatana on kuitenkin ”tämän maailman jumala”. ”Koko maailma” on hänen vallassaan. Siksi ei ole mitenkään yllättävää, että jotkut yrittävät estää meitä palvelemasta Jehovaa. (2. Korinttilaisille 4:4; 1. Johanneksen kirje 5:19.)