2 Miten ratkaista ongelmia?

2 Miten ratkaista ongelmia?

Joidenkin ongelmien kanssa on kamppailtava pitkään, joskus jopa vuosia. Ne ovat voineet saada jalansijaa jo ennen kuin olemme edes täysin tiedostaneet niiden olemassaoloa. Onko pitkäkestoisia ongelmia mahdollista ratkaista Raamatun avulla? Tarkastellaan joitakin esimerkkejä.

LIIALLINEN HUOLESTUNEISUUS

Rosie sanoo: ”Jumiuduin joihinkin huolenaiheisiin suurentelemalla asioita tai mietiskelemällä pahimpia mahdollisia skenaarioita.” Mistä raamatunjakeista oli hänelle apua? Yksi niistä oli Matteuksen 6:34, jossa sanotaan: ”Älkää siis olko koskaan huolissanne seuraavasta päivästä, sillä seuraavalla päivällä on omat huolensa. Kullekin päivälle riittää sen oma pahuus.” Rosie sanoo, että nuo Jeesuksen sanat auttoivat häntä olemaan murehtimatta sitä, mitä kaikkea seuraavana päivänä voisi tapahtua. Hän lisää: ”Ongelmia oli jo tarpeeksi. Minun ei tarvinnut hankkia lisää huolenaiheita kuvittelemalla asioita, joita ei ollut sattunut eikä luultavasti koskaan edes satu.”

Myös Yasmine huomasi, että huolestuneisuus oli saamassa hänestä yliotteen. Hän kertoo: ”Parina päivänä viikossa vain itkin, ja joinakin öinä en saanut ollenkaan nukutuksi. Minusta tuntui, että olin musertumassa negatiivisten ajatusten alle.” Yasmine sai apua 1. Pietarin kirjeen 5:7:n sanoista: ”Heittäkää kaikki murheenne hänen [Jumalan] kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.” (Kirkkoraamattu 1992.) Hän sanoo: ”Rukoilin toistuvasti Jehovaa, ja hän vastasi rukouksiini. Tuntui kuin valtava painolasti olisi nostettu harteiltani. Vaikka kielteiset ajatukset valtaavat aika ajoin mieleni, tiedän nyt, mistä saan apua.”

VITKASTELU

Nuori Isabella kertoo: ”Uskon, että vitkastelu on geeneissä, koska myös isälläni on tapana vitkutella. Lykkään tärkeitä asioita, jotta voisin esimerkiksi vain rentoutua tai katsella televisiota. Vitkastelu on vahingollinen tapa, koska se lisää stressiä ja johtaa alisuorittamiseen.” Eräs Raamatun ohje, joka auttoi häntä, löytyy 2. Timoteuksen kirjeen 2:15:stä. Tuossa jakeessa sanotaan: ”Tee kaikkesi osoittautuaksesi Jumalalle hyväksytyksi, työmieheksi, jolla ei ole mitään hävettävää.” Isabella sanoo: ”En halua, että Jehova joutuisi pettymään työhöni sen takia, että vitkastelen.” Hän onkin pystynyt parantamaan tapojaan suuresti.

Kelsey-niminen nainen puolestaan kertoo: ”Kun minulla oli jokin projekti työn alla, ryhdyin toimeen vasta aivan viime hetkellä. Itkin, vietin unettomia öitä ja hermoilin. Se ei ollut minulle hyväksi.” Kelseyä auttoi Sananlaskujen 13:16:ssa olevat sanat: ”Jokainen terävänäköinen toimii tiedon mukaan, mutta typerä tyhmyyttä levittelee.” Tämän raamatunkohdan mietiskelystä on ollut hänelle hyötyä. Hän selittää: ”On viisasta olla järkevä ja suunnitella asioita etukäteen. Nyt minulla on pöydällä kalenteri, johon kirjoitan tulevat työni. Se auttaa minua pitämään aikatauluni järjestyksessä niin etten enää jätä asioita viime tippaan.”

YKSINÄISYYS

”Aviomieheni hylkäsi minut ja jätti minut yksin neljän pienen lapsen kanssa”, Kirsten kertoo. Mistä raamatunkohdasta oli hänelle apua? Sananlaskujen 17:17:ssä sanotaan: ”Tosi toveri rakastaa kaiken aikaa ja on veli, joka on syntynyt ahdingon varalle.” Kirsten etsi tukea toisilta Jehovan todistajilta. Hän kertoo: ”Ystäväni auttoivat minua monin eri tavoin! Jotkut toivat ovelleni ruokaa ja kukkasia. Kokonainen lauma ihmisiä tuli auttamaan lapsia ja minua kolmessa eri muutossa. Yksi ystäväni auttoi minua löytämään työpaikan. Sain tukea joka tilanteessa.”

Aiemmin mainittu Delphinekin kärsi yksinäisyydestä. Hän muistelee, miltä hänestä tuntui traagisten menetystensä jälkeen: ”Kaikki muut elivät onnellisena elämäänsä. Minä olin täysin ulkopuolinen ja yksin.” Eräs raamatunkohta, joka auttoi häntä, oli psalmi 68:6 (joissakin käännöksissä 68:7, KR-1992). Tuossa jakeessa kerrotaan Jumalasta: ”Hän antaa yksinäiselle kodin.” Delphine selittää: ”Tiesin, että tuo jae ei voinut tarkoittaa vain kirjaimellista kotia. Ymmärsin, että Jumala tarjoaa meille nykyään turvallista, hengellistä kotia, jossa voimme saada aitoja ystäviä toisista Jehova Jumalaa rakastavista ihmisistä. Tajusin kuitenkin, että ennen kuin saisin läheisen suhteen toisiin, minun täytyi kehittää läheinen suhde Jehovaan. Minua auttoi paljon psalmin 37:4 sanat: ’Iloitse myös suuresti Jehovasta, niin hän antaa sinulle, mitä sydämesi pyytää.’ ”

Delphine sanoo lopuksi: ”Ymmärsin, että koska Jehova on parhaista parhain, minun täytyi tarrautua häneen entistä lujemmin. Sitten kirjoitin listalle asioita, joita olisi mukava tehdä toisten Jehovan palvelijoiden kanssa. Näin voisin saada läheisiä ystäviä niistä, joilla on samanlaiset hengelliset arvot kuin minulla. Lisäksi opettelin näkemään toisten hyvät puolet ja sivuuttamaan heidän heikkoutensa.”

Nekin ystävät, jotka haluavat noudattaa Jumalan ohjeita, ovat tietenkin epätäydellisiä. Jehovan todistajat kohtaavat ongelmia aivan niin kuin kaikki muutkin. Raamatun opetukset kuitenkin motivoivat ihmisiä auttamaan toisia aina kun mahdollista. On viisasta valita ystävikseen tällaisia ihmisiä. Mutta entäpä jos joku esimerkiksi sairastuu kroonisesti tai kokee suuren murhenäytelmän? Voivatko Raamatun ohjeet auttaa sellaisissa elämäntilanteissa, joita ei voi muuttaa?

Raamatun ohjeita noudattamalla voi löytää ystäviä, joilta saa tukea.