Lunnaat – ”täydellinen lahja” Isältä

Lunnaat – ”täydellinen lahja” Isältä

”Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee – – Isältä.” (JAAK. 1:17)

LAULUT: 148, 5

1. Mitä siunauksia lunastusjärjestely merkitsee?

JEESUKSEN KRISTUKSEN lunastusuhri tuo ihmisten ulottuville monia siunauksia. Lunastusjärjestely avaa kaikille niille Aadamin jälkeläisille, jotka rakastavat Jumalan normeja, mahdollisuuden päästä lopulta hänen perheensä jäseniksi. Lunnaiden ansiosta meillä on toivo elää ikuisesti onnellisissa olosuhteissa. Kristuksen lunastusuhri saa aikaan muutakin kuin tällaisen suurenmoisen tulevaisuuden tottelevaisille ihmisille. Se että Jeesus oli halukas kuolemaan uskollisena Jehovan normeille, liittyy koko kaikkeutta koskeviin tärkeisiin asioihin (Hepr. 1:8, 9).

2. a) Mitä koko kaikkeutta koskevia tärkeitä asioita Jeesus sisällytti rukoukseensa? (Ks. kuva kirjoituksen alussa.) b) Mitä tässä kirjoituksessa tarkastellaan?

2 Noin kaksi vuotta ennen kuin Jeesus kuoli ja antoi elämänsä lunnaiksi, hän opetti opetuslapsiaan rukoilemaan: ”Meidän Isämme taivaissa, olkoon sinun nimesi pyhitetty. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” (Matt. 6:9, 10.) Tarkastelemme nyt, miten lunnaat liittyvät Jumalan nimen pyhittämiseen, hänen Valtakuntansa hallintoon ja hänen tarkoituksensa toteutumiseen. Tämä kasvattaa arvostustamme lunnaita kohtaan.

”OLKOON SINUN NIMESI PYHITETTY”

3. Mitä Jehovan nimi edustaa, ja miten Saatana häpäisi hänen pyhää nimeään?

3 Ensimmäiseksi Jeesus mainitsi rukouksessaan Jehovan nimen pyhittämisen. Jehovan nimi edustaa hänen persoonaansa: hänen ylivertaisuuttaan, majesteettiuttaan ja pyhyyttään. Eräässä toisessa rukouksessa Jeesus kutsui Jehovaa ”pyhäksi Isäksi” (Joh. 17:11). Koska Jehova on pyhä, myös kaikki hänen lakinsa ja periaatteensa ovat pyhiä. Eedenin puutarhassa Saatana kuitenkin kyseenalaisti ovelasti Jumalan oikeuden asettaa ihmisille normeja. Saatana esitti valheita Jehovasta ja häpäisi näin hänen pyhää nimeään. (1. Moos. 3:1–5.)

4. Miten Jeesus pyhitti Jumalan nimen?

4 Jeesus puolestaan rakasti aidosti Jehovan nimeä (Joh. 17:25, 26). Hän teki kaikkensa pyhittääkseen sen. (Lue psalmi 40:8–10.) Kun Jeesus eli täydellisenä ihmisenä maan päällä, hän osoitti, että Jehovalla on täysi oikeus asettaa normit älyllisille luomuksilleen. Silloinkin kun Saatana aiheutti Jeesukselle tuskallisen kuoleman, Jeesus pysyi ehdottoman uskollisena taivaalliselle Isälleen. Uskollisuudellaan Jeesus todisti, että täydellinen ihminen pystyy noudattamaan Jumalan normeja täydellisesti.

5. Miten voimme osaltamme pyhittää Jumalan nimen?

5 Miten me voimme osoittaa, että rakastamme Jumalan nimeä? Voimme osoittaa sen teoillamme. Jehova odottaa meiltä pyhyyttä. (Lue 1. Pietarin kirjeen 1:15, 16.) Tämä merkitsee sitä, että palvomme vain Jehovaa ja tottelemme häntä koko sydämestämme. Vaikka meitä vainottaisiin, teemme parhaamme toimiaksemme hänen normiensa ja lakiensa mukaan. Kun toimimme oikein, annamme valomme loistaa ja tuotamme kunniaa Jehovan nimelle (Matt. 5:14–16). Todistamme omalla elämällämme, että Jehovan lait ovat hyviä ja että Saatanan syytökset eivät pidä paikkaansa. Kun teemme virheitä, niin kuin me kaikki epätäydelliset ihmiset teemme, kadumme aidosti emmekä enää toimi tavalla, joka tuottaa häpeää Jehovalle (Ps. 79:9).

6. Miksi meillä voi olla hyvä asema Jehovan edessä, vaikka olemme epätäydellisiä?

6 Jeesuksen lunastusuhrin perusteella Jehova antaa anteeksi niiden synnit, jotka uskovat lunnaisiin. Hän hyväksyy palvojikseen ne, jotka vihkiytyvät hänelle. Jehova ”julistaa vanhurskaiksi” voidellut kristityt poikinaan ja ”muut lampaat” ystävinään (Joh. 10:16; Room. 5:1, 2; Jaak. 2:21–25). Meillä on siis lunnaiden ansiosta jo nyt mahdollisuus saada hyvä asema Isämme edessä ja olla mukana pyhittämässä hänen nimeään.

”TULKOON SINUN VALTAKUNTASI”

7. Mitä siunauksia lunnaat tuovat Jumalan valtakunnan hallinnon alaisuudessa?

7 Seuraavaksi Jeesus pyysi rukouksessaan Jumalalta: ”Tulkoon sinun valtakuntasi.” Miten lunnaat liittyvät Jumalan valtakuntaan? Lunnaiden ansiosta on mahdollista koota ne 144 000, jotka tulevat toimimaan taivaassa kuninkaina ja pappeina Jeesuksen kanssa (Ilm. 5:9, 10; 14:1). Jeesus ja hänen hallitsijatoverinsa, jotka yhdessä muodostavat Jumalan valtakunnan, auttavat tottelevaista ihmiskuntaa tuhannen vuoden aikana hyötymään lunnaista. Maa muutetaan paratiisiksi, ja kaikista uskollisista ihmisistä tulee täydellisiä. Silloin Jumalan palvelijat taivaassa ja maan päällä ovat yhtä perhettä. (Ilm. 5:13; 20:6.) Jeesus murskaa käärmeen pään ja pyyhkii pois Saatanan kapinan jäljet koko kaikkeudesta (1. Moos. 3:15).

8. a) Miten Jeesus auttoi opetuslapsia ymmärtämään Jumalan valtakunnan tärkeän merkityksen? b) Miten voimme tukea Jumalan valtakuntaa nykyään?

8 Kun Jeesus oli maan päällä, hän auttoi opetuslapsiaan ymmärtämään Jumalan valtakunnan tärkeän merkityksen. Heti kasteensa jälkeen hän alkoi julistaa laajoilla alueilla ”Jumalan valtakunnan hyvää uutista” (Luuk. 4:43). Juuri ennen kuin Jeesus palasi taivaaseen, hän kehotti opetuslapsia olemaan hänen todistajiaan ”maan ääriin asti” (Apt. 1:6–8). Saarnaamistyön välityksellä ihmisille kaikkialla maailmassa annettaisiin tilaisuus saada tietoa lunnaista ja tulla Jumalan valtakunnan alamaisiksi. Voimme nykyään tukea Jumalan valtakuntaa siten, että autamme maan päällä olevia Kristuksen veljiä saarnaamaan hyvää uutista kautta maailman (Matt. 24:14; 25:40).

”TAPAHTUKOON SINUN TAHTOSI”

9. Miksi voimme luottaa siihen, että Jehovan tarkoitus ihmiskunnan suhteen toteutuu?

9 Mitä Jeesus tarkoitti, kun hän sanoi seuraavaksi: ”Tapahtukoon sinun tahtosi”? Jehova on Luoja. Kun hän sanoo, että jotain tulee tapahtumaan, se tapahtuu varmasti (Jes. 55:11). Hän ei anna Saatanan kapinan tehdä tyhjäksi tarkoitustaan ihmiskunnan suhteen. Jehovan tahto on alusta asti ollut se, että Aadamin ja Eevan täydelliset lapset täyttäisivät maan (1. Moos. 1:28). Jos Aadam ja Eeva olisivat kuolleet lapsettomina, tämä Jumalan tarkoitus ei olisi toteutunut. Niinpä Jehova salli Aadamin ja Eevan saada lapsia sen jälkeen kun he olivat tehneet syntiä. Lunnaiden ansiosta kaikki, jotka osoittavat uskoa, voivat saavuttaa täydellisyyden ja elää ikuisesti. Jehova rakastaa ihmisiä, ja hän haluaa, että tottelevaiset ihmiset saavat elää sellaista elämää kuin hän alun perin tarkoitti.

10. Miten lunnaat hyödyttävät kuolleita?

10 Entä ne miljardit ihmiset, jotka ovat kuolleet ilman että heillä olisi ollut mahdollisuutta oppia tuntemaan Jehova ja palvella häntä? Kuolleet voivat lunnaiden ansiosta saada ylösnousemuksen. Rakastava taivaallinen Isämme herättää heidät eloon ja antaa heille mahdollisuuden kuulla hänen tarkoituksestaan ja elää ikuisesti. (Apt. 24:15.) Jehova haluaa ihmisten elävän, ei kuolevan. Hän on elämän lähde, ja hänestä tulee kaikkien kuolleista herätettävien Isä (Ps. 36:9). Siksi Jeesus kehottikin meitä rukoilemaan: ”Meidän Isämme taivaissa.” (Matt. 6:9.) Jehova on antanut Jeesukselle tärkeän osan kuolleiden herättämisessä (Joh. 6:40, 44). Paratiisissa toteutuu se, mitä Jeesus sanoi itsestään: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä.” (Joh. 11:25.)

11. Mikä on Jumalan tahto ”suuren joukon” suhteen?

11 Jehovan hyvyys ei rajoitu vain harvoihin ja valittuihin. Jeesus sanoi: ”Se, joka tekee Jumalan tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.” (Mark. 3:35.) Jumalan tahto on, että ”suuri joukko” ihmisiä kaikista kansoista ja heimoista ja kielistä tulee hänen palvojikseen. Ne jotka uskovat Kristuksen lunnaisiin ja tekevät Jumalan tahdon, voivat olla mukana huutamassa: ”Pelastuksesta saamme kiittää Jumalaamme, joka istuu valtaistuimella, ja Karitsaa.” (Ilm. 7:9, 10.)

12. Mitä Jeesuksen rukous opettaa ihmiskuntaa koskevasta Jehovan tarkoituksesta?

12 Jeesuksen rukous opettaa paljon Jehovasta ja hänen tarkoituksestaan tottelevaisen ihmiskunnan suhteen. Ensinnäkin meidän täytyy tehdä parhaamme pyhittääksemme Jehovan nimen ja kunnioittaaksemme häntä (Jes. 8:13). Myös Jeesuksen lunastusuhri, jonka ansiosta voimme pelastua, tuottaa kunniaa Jumalan nimelle. Itse asiassa Jeesuksen nimi merkitsee ’Jehova on pelastus’. Toiseksi Jehova huolehtii Valtakuntansa välityksellä siitä, että kaikki tottelevaiset ihmiset hyötyvät täysin lunastusuhrista. Ja kolmanneksi voimme luottaa siihen, ettei mikään voi estää Jumalan tahdon tapahtumista (Ps. 135:6; Jes. 46:9, 10).

OSOITA KIITOLLISUUTESI LUNNAISTA

13. Mistä kaste on osoitus?

13 Miten voimme osoittaa kiitollisuutemme lunnaista? Yksi tärkeä tapa on se, että vihkiydymme hänelle ja menemme kasteelle. Kasteemme kertoo, että ”kuulumme Jehovalle” (Room. 14:8). Kaste merkitsee hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta (1. Piet. 3:21). Jumala vastaa pyyntöömme ja pyyhkii pois syntimme Jeesuksen uhrin perusteella. Olemme täysin varmoja, että hän antaa meille kaiken, mitä hän on luvannut (Room. 8:32).

Miten osoitamme kiitollisuutemme lunnaista? (Ks. kpl:t 13–14.)

14. Miksi meitä käsketään rakastamaan lähimmäistä?

14 Millä muulla tavalla voimme osoittaa kiitollisuutemme lunnaista? Rakkaus on vaikuttimena kaikessa, mitä Jehova tekee, ja hän haluaa, että hänen palvojansa jäljittelisivät häntä tässä (1. Joh. 4:8–11). Rakastamalla lähimmäistämme todistamme, että haluamme olla ”taivaissa olevan Isämme poikia” (Matt. 5:43–48). Kaikkein tärkein käsky on rakastaa Jehovaa, ja toiseksi tärkein heti sen jälkeen on käsky rakastaa lähimmäistä (Matt. 22:37–40). Yksi merkittävä tapa osoittaa rakkautta lähimmäistä kohtaan on se, että tottelee käskyä saarnata Valtakunnan hyvää uutista. Kun osoitamme rakkautta lähimmäisiämme kohtaan, jäljittelemme suurta Jumalaamme. Rakkaus Jumalaan tulee meissä täydelliseksi, kun tottelemme käskyä rakastaa toisia, erityisesti veljiämme (1. Joh. 4:12, 20).

LUNNAAT TUOVAT SIUNAUKSIA JEHOVALTA

15. a) Mitä siunauksia saamme Jehovalta nyt? b) Mitä siunauksia on edessämme?

15 Jos uskomme lunnaisiin, meidän on mahdollista saada syntimme täysin anteeksi. Jumalan sanassa vakuutetaan, että syntimme voidaan ”pyyhkiä pois”. (Lue Apostolien tekojen 3:19–21.) Kuten olemme oppineet, Jehova ottaa hengellä voidellut palvelijansa lapsikseen lunastusuhrin perusteella (Room. 8:15–17). Jehova on kutsunut perheensä jäseniksi myös niitä meistä, jotka kuulumme ”muihin lampaisiin”. Hän on ikään kuin laatinut meidän nimellämme lapseksiottotodistuksen. Kun meistä on tullut täydellisiä ja olemme läpäisseet loppukoetuksen, Jehova allekirjoittaa tämän todistuksen ja ottaa meidät rakkaiksi maallisiksi lapsikseen (Room. 8:20, 21; Ilm. 20:7–9). Jehova tulee aina rakastamaan lapsiaan. Lunnaat hyödyttävät meitä ikuisesti (Hepr. 9:12). Tämä lahja ei menetä koskaan arvoaan. Mikään mahti maailmassa ei voi riistää sitä meiltä.

16. Mistä lunnaat voivat vapauttaa meidät?

16 Jos kadumme vilpittömästi syntejämme, Saatana ei voi estää meitä pääsemästä aikanaan Jehovan perheen jäseniksi. Jeesus tuli maan päälle, ja hän kuoli ”kerran kaikiksi ajoiksi”. Lunnaita ei siis tarvitse koskaan maksaa uudestaan. (Hepr. 9:24–26.) Aadamilta peritty tuomio raukeaa lunnaiden ansiosta kokonaan. Jeesuksen uhri voi vapauttaa meidät Saatanan hallitseman maailman orjuudesta ja kuoleman pelosta (Hepr. 2:14, 15).

17. Mitä Jehovan rakkaus merkitsee sinulle?

17 Jehovan lupaukset ovat ehdottoman luotettavia. Aivan niin kuin luonnonlait eivät petä koskaan, Jehovakaan ei petä meitä. Hän ei muutu (Mal. 3:6). Jehova antaa meille paljon muutakin kuin elämän. Hän antaa meille rakkautensa. ”Olemme tulleet tuntemaan ja olemme uskoneet sen rakkauden, joka Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus.” (1. Joh. 4:16.) Koko maapallo muutetaan paratiisiksi, jossa vallitsee ilo ja jossa jokainen ihminen jäljittelee Jehovan rakkautta. Silloin kaikki maan päällä olevat Jehovan palvelijat sanovat yhdessä hänen taivaallisten luomustensa kanssa: ”Siunaus ja kirkkaus ja viisaus ja kiitos ja kunnia ja mahti ja voima olkoon meidän Jumalallemme aina ja ikuisesti. Aamen.” (Ilm. 7:12.)