Kannata Jehovan hallitusvaltaa!

Kannata Jehovan hallitusvaltaa!

”Sinä, Jehova, niin, meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan kirkkauden ja kunnian ja voiman, koska sinä olet luonut kaikki.” (ILM. 4:11)

LAULUT: 2, 49

1, 2. Mistä meidän jokaisen täytyy tulla vakuuttuneeksi? (Ks. kuva kirjoituksen alussa.)

KUTEN edellisessä kirjoituksessa todettiin, Saatana väittää, että Jehova käyttää valtaansa väärin ja että ihmisten elämä olisi paljon parempaa, jos he hallitsisivat itse itseään. Onko Saatana oikeassa? Kuvittele, että ihmiset voisivat hallita itse itseään ja elää ikuisesti. Olisivatko he onnellisempia, jos Jumala ei hallitsisi heitä? Olisitko sinä onnellisempi, jos olisit täysin riippumaton Jumalasta ja eläisit ikuisesti?

2 Kukaan ei voi vastata näihin kysymyksiin puolestasi. Jokaisen meistä täytyy itse pohtia asiaa tarkkaan. Kun teemme niin, vakuutumme siitä, että Jumalan hallitsemistapa on oikea ja ansaitsee täyden tukemme. Perusteet tähän ajatukseen löytyvät Raamatusta. Millä perusteella Jehovalla sitten on oikeus hallita koko kaikkeutta?

JEHOVALLA ON OIKEUS HALLITA

3. Miksi vain Jehovalla on oikeus koko kaikkeuden hallitsemiseen?

3 Ainoastaan Jehovalla on oikeus hallita koko kaikkeutta, koska hän on kaikkivaltias Jumala ja Luoja (1. Aik. 29:11; Apt. 4:24). Ilmestyskirjassa kerrotaan näystä, jossa taivaassa olevat Jeesuksen 144 000 hallitsijatoveria sanovat: ”Sinä, Jehova, niin, meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan kirkkauden ja kunnian ja voiman, koska sinä olet luonut kaikki ja sinun tahdostasi ne olivat olemassa ja ne luotiin.” (Ilm. 4:11.) Koska Jehova tosiaan on luonut kaiken, hänellä on täysi oikeus hallita ihmisiä ja henkiolentoja.

4. Miksi Jumalan vallan vastustaminen on vapaan tahdon väärinkäyttöä?

4 Saatana ei ole luonut mitään. Hänellä ei siksi ole perustetta vaatia itselleen maailmanherruutta. Saatana ja ensimmäinen ihmispari toimivat röyhkeästi, kun he nousivat kapinaan Jehovan valtaa vastaan (Jer. 10:23). He pystyivät valitsemaan riippumattomuuden Jumalasta, koska heillä oli vapaa tahto. Mutta oliko heillä oikeus tehdä niin? Ei ollut. Ihmiset voivat tahdonvapautensa ansiosta tehdä monia sopivia valintoja päivittäin. Se ei kuitenkaan anna heille oikeutta kapinoida Luojaansa vastaan. Jehovan vastustaminen on vapaan tahdon väärinkäyttöä. Me ihmiset tarvitsemme Jehovan ohjausta ja opastusta.

5. Mistä tiedämme, että Jumalan ratkaisut ovat oikeudenmukaisia?

5 Jehovalla on oikeus hallita myös siksi, että hän käyttää valtaansa ehdottoman oikeudenmukaisesti. Hän julistaa: ”Minä olen Jehova, joka noudatan rakkaudellista huomaavaisuutta, oikeutta ja vanhurskautta maassa; sillä näihin minä olen mieltynyt.” (Jer. 9:24.) Hän ei turvaudu epätäydellisten ihmisten kirjoittamiin lakeihin, kun hän määrittelee, mikä on oikein. Hänellä on täydellinen oikeustaju, ja sen perusteella hän on antanut ihmisille lakeja noudatettavaksi. ”Vanhurskaus ja oikeus ovat [Jumalan] valtaistuimen perusta”, joten hänen lakinsa, periaatteensa ja ratkaisunsa ovat aina oikeudenmukaisia (Ps. 89:14; 119:128). Vaikka Saatana syyttää Jehovaa huonoksi hallitsijaksi, hän ei itse ole kyennyt tuottamaan maailmaa, jossa vallitsisi oikeudenmukaisuus.

6. Mikä on yksi syy, jonka vuoksi Jehovalla on oikeus hallita maailmaa?

6 Jehovalla on hallitsemisoikeus myös sen vuoksi, että hänellä on tietoa ja viisautta, joita maailmankaikkeudesta huolehtimiseen tarvitaan. Jumala esimerkiksi antoi Pojalleen kyvyn parantaa sairauksia, joita lääkärit eivät pystyneet parantamaan (Matt. 4:23, 24; Mark. 5:25–29). Nämä parannusteot eivät Jumalan näkökulmasta olleet ihmeitä. Hän ymmärtää, miten ihmisruumis toimii, ja pystyy korjaamaan kaikki sille aiheutuneet vahingot. Lisäksi hän kykenee herättämään kuolleet ja estämään luonnononnettomuudet.

7. Miten Jehovan viisaus on ylivertaista Saatanan hallitseman maailman viisauteen nähden?

7 Saatanan hallinnassa oleva maailma etsii edelleen keinoja kansainvälisten ja maiden sisäisten kiistojen ratkaisemiseen, mutta vain Jehovalla on viisautta saada aikaan maailmanrauha (Jes. 2:3, 4; 54:13). Paavali kirjoitti Jumalan hengen ohjauksessa: ”Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovatkaan hänen tuomionsa ja jäljittämättömät hänen tiensä!” (Room. 11:33.) Yhdymme täysin näihin Paavalin sanoihin.

JEHOVAN HALLITSEMISTAPA ON PARAS

8. Mikä Jehovan tavassa hallita koskettaa sinua?

8 Raamattu tosiaan vahvistaa Jehovan oikeuden hallita, mutta se osoittaa myös, miksi hänen hallitsemistapansa on paras mahdollinen. Yksi syy on se, että hänen hallintonsa perustuu rakkauteen. Hänen tapansa käyttää valtaa lämmittää sydäntämme. Hän on ”armollinen ja suosiollinen Jumala, hidas vihastumaan ja runsas rakkaudellisessa huomaavaisuudessa ja totuudessa” (2. Moos. 34:6). Jumala kohtelee uskollisia palvelijoitaan arvokkaasti ja kunnioittavasti. Hän huolehtii meistä paremmin kuin me itse pystymme. Toisin kuin Saatana väittää, Jehova ei pidätä meiltä mitään hyvää. Hän jopa antoi rakkaan Poikansa, jotta meillä olisi toivo elää loputtomasti! (Lue psalmi 84:11; Roomalaiskirjeen 8:32.)

9. Mistä tiedämme, että Jumala on kiinnostunut yksilöistä?

9 Jehova huolehtii koko kansansa hyvinvoinnista, mutta lisäksi hän on kiinnostunut meistä yksilöinä. Siirrytäänpä ajassa taaksepäin. Jehova käytti noin kolmensadan vuoden ajan tuomareita ohjaamaan israelilaisia ja vapauttamaan heidät sortajien käsistä. Tuona myrskyisänä aikana Jehova pani kuitenkin merkille myös yksilöt. Hän huomasi ei-israelilaisen Ruutin, joka teki suuria uhrauksia voidakseen palvella häntä. Jehova palkitsi Ruutin aviomiehellä ja pojalla. Kun Ruut saa ylösnousemuksen, hän kuulee, että hänen poikansa kuului Messiaaseen johtavaan sukuhaaraan. Kuvittele, miltä hänestä tuntuu, kun hän saa tietää, että hänen elämäkertansa on kirjoitettu muistiin hänen nimellään tunnettuun Raamatun kirjaan. (Ruut 4:13; Matt. 1:5, 16.)

10. Miksi voidaan sanoa, että Jehovan hallinto ei ole tarpeettoman rajoittava?

10 Jehovan hallitsemistapa ei ole sortava eikä ankara. Hän suo alamaisilleen vapautta, ja he tuntevat iloa (2. Kor. 3:17). Daavid sanoi Jehovasta: ”Arvokkuus ja loisto ovat hänen edessään, voima ja ilo hänen paikassaan.” (1. Aik. 16:7, 27.) Psalmista Etan kirjoitti: ”Onnellisia ovat ne ihmiset, jotka tuntevat ilohuudon. Oi Jehova, sinun kasvojesi valossa he vaeltavat. Sinun nimestäsi he iloitsevat kaiken päivää, ja sinun vanhurskaudessasi heidät korotetaan.” (Ps. 89:15, 16.)

11. Miten voimme vahvistaa luottamustamme siihen, että Jehovan hallitsemistapa on paras?

11 Mitä enemmän mietimme Jehovan hyvyyttä, sitä vakuuttuneempia olemme siitä, että hänen tapansa hallita on paras. Tunteemme ovat samanlaiset kuin psalminkirjoittajalla, joka sanoi Jumalalle: ”Yksi päivä sinun esipihoissasi on parempi kuin tuhat muualla.” (Ps. 84:10.) Luojana Jehova ilman muuta tietää, mitä tarvitsemme voidaksemme olla todella onnellisia, ja hän antaa meille sen ja enemmänkin. Kaikki, mitä hän odottaa meiltä, on meidän parhaaksemme. Vaikka meidän täytyisi tehdä joitain uhrauksia, Jehovan totteleminen tuo meille aina iloa. (Lue Jesajan 48:17.)

12. Mikä on pääsyy siihen, että kannatamme Jehovan hallitusvaltaa?

12 Raamattu osoittaa, että Jeesuksen tuhatvuotisen hallituskauden jälkeen jotkut ihmiset päättävät kapinoida Jehovan hallitusvaltaa vastaan (Ilm. 20:7, 8). Mistä se saattaa johtua? Saatana vapautetaan vankilasta, ja hän pyrkii ohjaamaan ihmiskuntaa harhaan. Hän vetoaa epäilemättä ihmisten itsekkyyteen kuten aina ennenkin. Hän voi yrittää uskotella, että ihmiset voivat elää ikuisesti, vaikka eivät tottelisikaan Jehovaa. Se ei tietenkään pidä paikkaansa. Voisiko tällainen valheellinen väite jossain määrin vedota meihin? Mikäli rakastamme Jehovaa ja palvelemme häntä siksi, että hän on hyvä ja hänellä on oikeus hallita kaikkeutta, tämä valhe tuntuisi meistä vastenmieliseltä. Haluamme aina elää Jehovan oikeudenmukaisen ja rakkauteen perustuvan hallinnon alaisuudessa.

KANNATA USKOLLISESTI JUMALAN HALLITUSVALTAA

13. Miten osoitamme, että tuemme Jehovan hallitusvaltaa?

13 Jehovan hallinto ansaitsee täyden tukemme. Olemme jo todenneet, että hänellä on oikeus hallita ja että hänen hallitsemistapansa on paras. Voimme kannattaa Jehovan valtaa säilyttämällä nuhteettomuutemme ja palvelemalla häntä uskollisesti. Millä muulla tavalla voimme osoittaa kannatuksemme? Jäljittelemällä Jehovaa. Kun pyrimme parhaamme mukaan toimimaan Jehovan tavalla, osoitamme arvostavamme ja kannattavamme hänen tapaansa hallita. (Lue Efesolaiskirjeen 5:1, 2.)

14. Millä tavoin vanhimmat ja perheenpäät voivat jäljitellä Jehovaa?

14 Raamatun tutkiminen on osoittanut meille, että Jehova käyttää valtaa rakkaudellisesti. Perheenpäät ja seurakunnan vanhimmat, jotka todella arvostavat Jehovan hallitusvaltaa, eivät ole liian vaativia ikään kuin he hallitsisivat itsevaltiaina omassa pienessä valtakunnassaan. Sen sijaan he jäljittelevät Jehovaa. Paavali oli Jumalan ja hänen Poikansa jäljittelijä (1. Kor. 11:1). Kannustaessaan toisia toimimaan oikein Paavali ei saattanut heitä hämilleen tai painostanut heitä. Sen sijaan hän vetosi heihin. (Room. 12:1; Ef. 4:1; Filem. 8–10.) Tässä hän jäljitteli Jehovaa. Näin tulisi kaikkien niiden toimia, jotka kannattavat ja arvostavat aidosti Jehovan tapaa hallita.

15. Miten osoitamme arvostuksemme Jehovan hallitsemistapaa kohtaan?

15 Miten meidän pitäisi suhtautua niihin, joille Jehova on antanut valtaa? Olemalla yhteistyössä heidän kanssaan osoitamme, että kannatamme Jehovan hallitusvaltaa. Vaikka emme ymmärtäisi täysin jotain ratkaisua tai emme olisi siitä samaa mieltä, haluamme silti mukautua teokraattiseen ohjaukseen. Maailman toimintatapa on täysin erilainen, mutta näin toimitaan Jehovan hallinnon alaisuudessa. (Ef. 5:22, 23; 6:1–3; Hepr. 13:17.) Meidän on hyödyllistä mukautua saamaamme ohjaukseen, koska Jehova ajattelee parastamme.

16. Miten voimme ilmaista valinnoillamme, että kannatamme Jumalan hallitusvaltaa?

16 Voimme myös omilla valinnoillamme ilmaista, että tuemme Jehovan hallitusvaltaa. Jehova ei anna nimenomaisia käskyjä jokaiseen tilanteeseen. Sen sijaan hän opastaa meitä kertomalla, mitä hän ajattelee eri asioista. Hän ei esimerkiksi esitä kristityille yksityiskohtaisia sääntöjä pukeutumisesta ja ulkoasusta. Hän neuvoo meitä pukeutumaan tavalla, joka osoittaa hyvää arvostelukykyä ja sopii hänen todistajilleen (1. Tim. 2:9, 10). Hän haluaa myös, että emme tekisi ratkaisuja, jotka häiritsevät toisia tai horjuttavat heidän uskoaan (1. Kor. 10:31–33). Kun emme tee ratkaisuja pelkästään omien mieltymystemme mukaan vaan otamme huomioon Jehovan näkemyksen, osoitamme, että arvostamme ja kannatamme hänen hallitsemistapaansa.

Kannata Jumalan hallitusvaltaa, kun teet valintoja tai käsittelet avioliiton ongelmia (Ks. kpl:t 16–18)

17, 18. Miten avioparit osoittavat, että he kannattavat Jehovan hallitusvaltaa?

17 Miten kristityt avioparit voivat kannattaa Jehovan hallitusvaltaa? Avioliitto saattaa osoittautua vaikeammaksi kuin he odottivat, ja siinä voi jopa olla vakavia ongelmia. Heidän kannattaa silloin palauttaa mieleen, miten Jehova toimi Israelin kansan suhteen. Hän sanoi olevansa kuin tuon muinaisen kansan aviomies (Jes. 54:5; 62:4). Se vasta olikin vaikea ”avioliitto”. Jehova ei kuitenkaan luopunut nopeasti toivosta. Hän osoitti toistuvasti armoa kansaansa kohtaan ja oli uskollinen heidän kanssaan tekemälleen liitolle. (Lue psalmi 106:43–45.) Eikö Jehovan uskollinen rakkaus olekin vetoavaa?

18 Avioparit, jotka rakastavat Jehovaa, haluavat jäljitellä häntä. He eivät pyri pääsemään pois vaikeasta avioliitosta epäraamatullisin keinoin. He tajuavat, että Jehova on liittänyt heidät yhteen ja hän haluaa heidän myös pysyvän yhdessä. Ainoa raamatullinen peruste avioerolle, jonka jälkeen on vapaa avioitumaan uudelleen, on seksuaalinen moraalittomuus. (Matt. 19:5, 6, 9.) Kun puolisot parhaansa mukaan pyrkivät saamaan avioliittonsa toimimaan, he kannattavat Jehovan oikeudenmukaista hallitsemistapaa.

19. Miten meidän tulee toimia, kun teemme virheitä?

19 Olemme epätäydellisiä ja tuotamme siksi toisinaan Jehovalle pettymyksen. Hän tietää sen ja on sen vuoksi rakkaudessaan antanut Poikansa lunnaiksi. Niinpä kun teemme virheitä, meidän tulee pyytää niitä Jehovalta anteeksi (1. Joh. 2:1, 2). Meidän ei tarvitse jatkuvasti soimata itseämme niiden vuoksi, vaan haluamme oppia niistä. Jos pysymme lähellä Jehovaa, hän antaa meille anteeksi ja auttaa meitä toipumaan. Hänen avullaan voimme toimia tulevaisuudessa paremmin, kun kohtaamme vastaavia tilanteita. (Ps. 103:3.)

20. Miksi meidän tulee nyt kannattaa Jehovan hallitusvaltaa?

20 Uudessa maailmassa kaikki ovat Jumalan hallitusvallan alaisia ja oppivat toimimaan hänen normiensa mukaan (Jes. 11:9). Voimme kuitenkin jo nyt oppia paljon Jehovan ajattelutavasta. Pian kukaan ei aseta hänen hallitsemisoikeuttaan kyseenalaiseksi. Kannata nyt Jehovan hallitusvaltaa palvelemalla häntä uskollisesti ja pyrkimällä parhaasi mukaan jäljittelemään häntä kaikilla elämän alueilla.