Miten voimme osoittaa, että rakastamme Jehovaa?

Miten voimme osoittaa, että rakastamme Jehovaa?

”Me – – rakastamme, koska hän rakasti ensin meitä.” (1. JOH. 4:19)

LAULUT: 6, 138

1, 2. Miten Jumala on opettanut meitä rakastamaan häntä?

ISÄ voi opettaa lapsiaan parhaiten omalla esimerkillään. Apostoli Johannes kirjoitti, että ”me – – rakastamme, koska hän [Jumala] rakasti ensin meitä” (1. Joh. 4:19). Jehova onkin antanut isällisestä rakkaudesta ylivertaisen esimerkin, josta me voimme ottaa oppia.

2 Millä tavoin Jumala on ”rakastanut ensin meitä”? Apostoli Paavali sanoi: ”Jumala suosittelee omaa rakkauttaan meille siinä, että Kristus kuoli puolestamme ollessamme vielä syntisiä.” (Room. 5:8.) Tuo suuri uhraus – se että Jehova antoi oman Poikansa lunnaiksi uskovien ihmisten puolesta – ilmaisi, millaista hänen rakkautensa todellisuudessa on. Sitä osoitetaan antamalla eli toimimalla epäitsekkäästi tai uhrautuvasti. Jumalan jalomielinen teko mahdollisti sen, että me voimme lähestyä häntä, hyötyä hänen rakkaudestaan ja ilmaista vastarakkautta häntä kohtaan. (1. Joh. 4:10.)

3, 4. Miten ilmaisemme, että rakastamme Jumalaa?

3 Rakkaus on Jehovan pääominaisuus. Ei siksi ole ihme, että Jeesus sanoi Jumalan tärkeimmän käskyn olevan: ”Sinun on rakastettava Jehovaa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi ja koko mielestäsi ja koko voimastasi.” (Mark. 12:30.) Jeesuksen sanat opettavat meille, että rakkaus Jumalaa kohtaan lähtee ensinnäkin sydämestämme, sillä puolisydämisyys ei miellytä Jehovaa. Lisäksi meidän pitää rakastaa Jumalaa myös koko sielustamme, mielestämme ja voimastamme. Aito rakkaus Jumalaan on siis paljon enemmän kuin vain tunne sydämessä. Tämä rakkaus ei kumpua ainoastaan sydämestämme, vaan sen tulee käsittää kaikki hengelliset ja fyysiset kykymme. Profeetta Miikan mukaan Jehova odottaa meiltä juuri tätä. (Lue Miikan 6:8.)

4 Miten voimme ilmaista, että todella rakastamme taivaallista Isäämme? Meidän tulisi rakastaa häntä varauksettomasti. Jeesuksen opetuksen mukaan rakkautemme tulee sisältää kaikki fyysiset, tunneperäiset ja hengelliset kykymme. Edellisessä kirjoituksessa tarkastelimme neljää tapaa, joilla Jehova on osoittanut suuren rakkautensa lapsiaan kohtaan. Nyt pohdimme, mitä Jehovalle otollisia tapoja meillä on ilmaista rakkautemme häneen ja syventää sitä.

KIITOLLISUUS JEHOVAN HUOLENPIDOSTA

5. Millä tavoin voimme vastata kaikkeen siihen, mitä Jehova on tehnyt hyväksemme?

5 Mitä teet, kun saat lahjan? Hyvin todennäköisesti osoitat arvostuksesi jollakin tavoin ja alat käyttää lahjaa. Et varmastikaan pidä sitä itsestäänselvyytenä. Opetuslapsi Jaakob kirjoitti: ”Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja on ylhäältä, sillä se tulee alas taivaan valojen Isältä, jonka luona ei ole varjon kääntymisen vaihtelua.” (Jaak. 1:17.) Jehova huolehtii uskollisesti siitä, mitä tarvitsemme elääksemme ja ollaksemme onnellisia. Eikö tämä herätäkin meissä vastarakkautta?

6. Mitä israelilaisten piti tehdä saadakseen siunauksia Jehovalta?

6 Israelilaiset nauttivat Jehovan rakkaudellisesta huolenpidosta satojen vuosien ajan, ja he saivat häneltä runsaasti sekä aineellisia että hengellisiä siunauksia (5. Moos. 4:7, 8). Siunausten saaminen riippui kuitenkin siitä, että he tottelivat Jumalan lakia, joka muun muassa vaati uhraamaan hänelle säännöllisesti maan ”ensi hedelmien parhaat” (2. Moos. 23:19). Siten israelilaiset osoittivat, etteivät he pitäneet Jehovan rakkautta ja siunauksia itsestäänselvyytenä. (Lue 5. Mooseksen kirjan 8:7–11.)

7. Miten voimme osoittaa rakkautemme Jehovaa kohtaan ”kalleuksillamme”?

7 Miten on meidän laitamme? Vaikka meitä ei vaaditakaan uhraamaan kirjaimellisia teurasuhreja nykyään, meidän on aivan oikein osoittaa rakkautemme Jumalaa kohtaan kunnioittamalla häntä ”kalleuksillamme” (Sananl. 3:9). Voimme esimerkiksi aineellisilla varoillamme tukea Valtakunnan työtä paikallisesti ja maailmanlaajuisesti. Tämä on todellakin hieno tapa ilmaista rakkautemme Jehovaan riippumatta siitä, onko meillä paljon tai vähän aineellista omaisuutta. (2. Kor. 8:12.) On kuitenkin myös toisia tapoja, joilla voimme kertoa Jehovalle, että rakastamme häntä.

8, 9. Miten luottamuksemme Jehovan lupaukseen liittyy siihen, että rakastamme häntä? Kerro esimerkki.

8 Jeesus muistutti seuraajiaan siitä, että heidän ei pitänyt olla huolissaan ruoasta tai vaatteista vaan etsiä jatkuvasti ensin Jumalan valtakuntaa. Hänen sanojensa mukaan Isä tietää, mitä me todella tarvitsemme. (Matt. 6:31–33.) Mitä lujemmin luotamme tuohon lupaukseen, sitä selvemmin ilmenee rakkautemme Jehovaan, koska rakkaus ja luottamus kulkevat käsi kädessä. Emme voi aidosti rakastaa sellaista, johon emme luota. (Ps. 143:8.) Voisimmekin kysyä itseltämme: Heijastavatko tavoitteeni ja elämäntapani vilpitöntä rakkautta Jehovaa kohtaan? Osoittavatko päivittäiset toimeni, että luotan hänen kykyynsä huolehtia tarpeistani?

9 Kristitty nimeltä Mike ilmaisi tällaista rakkautta ja luottamusta. Kun hän oli nuori, hänessä syttyi voimakas halu palvella Jumalaa vieraassa maassa. Hän avioitui ja sai kaksi lasta, mutta tuo halu ei koskaan hiipunut. Mike luki perheensä kanssa kirjoituksia ja kokemuksia palvelemisesta alueilla, joilla oli suurempi tarve. Niiden rohkaisemana perhe päätti yksinkertaistaa elämäänsä. He myivät talonsa ja muuttivat kerrostaloon. Sitten Mike supisti kiinteistönhuoltoyritystään ja opetteli hoitamaan sitä internetin kautta. Lopulta perhe muutti ulkomaille, ja kun he olivat palvelleet siellä kaksi onnellista vuotta, Mike sanoi: ”Olemme kokeneet niiden Jeesuksen sanojen paikkansapitävyyden, jotka on kirjoitettu Matteuksen 6:33:een.”

ARVOSTA JUMALALTA SAATAVAA OPETUSTA

10. Mitä Jehovaa koskevan totuuden mietiskeleminen voi saada aikaan meissä kuten kuningas Daavidissakin?

10 Noin 3 000 vuotta sitten kuningas Daavidiin teki suuren vaikutuksen se, mitä hän pani merkille katsellessaan näkyviä taivaita. Hän kirjoitti: ”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, ja taivaanlaajuus kertoo hänen kättensä työstä.” Myös Jumalan lain viisaus oli koskettanut Daavidia, ja hän sanoi: ”Jehovan laki on täydellinen, se virvoittaa sielun. Jehovan muistutus on luotettava, se tekee kokemattomasta viisaan.” Mikä oli tuloksena tällaisesta arvostavasta mietiskelystä? Daavid jatkoi: ”Tulkoot suuni sanat ja sydämeni mietteet edessäsi mieluisiksi, oi Jehova, Kallioni ja Lunastajani.” Daavidin ja hänen Jumalansa välinen suhde oli selvästikin lämmin ja läheinen. (Ps. 19:1, 7, 14.)

11. Miten rakkaus Jumalaan saa meidät käyttämään tarjolla olevaa runsasta Raamatun totuuden tuntemusta? (Ks. kuva kirjoituksen alussa.)

11 Meillä on nykyään paljon tietoa Jehovan luomistöistä ja hänen tarkoituksensa toteutumisesta. Maailma kannustaa ihmisiä opiskelemaan ja hankkimaan korkeakoulutusta. Kokemus kuitenkin osoittaa, että monet korkeakoulutusta tavoitelleet ovat menettäneet uskonsa ja heidän rakkautensa Jumalaan on sammunut. Toisaalta Raamattu kannustaa meitä paitsi rakastamaan tietoa myös hankkimaan viisautta ja ymmärrystä. Tämä tarkoittaa sitä, että opimme käyttämään Jumalalta saamaamme tietoa tavalla, joka hyödyttää sekä itseämme että toisia. (Sananl. 4:5–7.) Jumalan ”tahto on, että kaikenlaiset ihmiset pelastuisivat ja tulisivat totuuden täsmälliseen tuntemukseen” (1. Tim. 2:4). Ilmaisemme rakkautemme Jehovaan, kun teemme parhaamme kertoaksemme Valtakunnan hyvää uutista kaikille ja autamme ihmisiä ymmärtämään hänen suurenmoisen tarkoituksensa ihmiskunnan suhteen. (Lue psalmi 66:16, 17.)

12. Miten eräs nuori ilmaisi arvostavansa Jehovan hengellisiä lahjoja?

12 Jopa nuoret voivat osoittaa rakkautensa Jehovaan arvostamalla hänen hengellisiä lahjojaan. Shannon-niminen sisar kertoo, että hän osallistui 11-vuotiaana vanhempiensa ja 10-vuotiaan siskonsa kanssa ”Jumalinen antaumus” -piirikonventtiin. Erään ohjelmajakson aikana nuoria pyydettiin siirtymään heitä varten varatuille istuimille. Shannonia jännitti, mutta hän toimi ohjeen mukaan. Pian hän oli haltioissaan, koska jokainen nuori sai lahjaksi kauniin kirjan Nuoret kysyvät – käytännöllisiä vastauksia. Miten tämä vaikutti hänen tunteisiinsa Jehova Jumalaa kohtaan? Hän kertoo: ”Silloin tajusin lopultakin, että Jehova on todellinen ja että hän rakastaa minua erittäin paljon.” Shannon lisää vielä: ”Kuinka onnellisia voimmekaan olla siitä, että meidän suuri Jumalamme Jehova antaa meille runsaasti tällaisia kauniita, täydellisiä lahjoja!”

OTA VASTAAN JUMALALTA TULEVA OHJAUS

13, 14. Mitä suhtautumisemme Jehovan neuvoihin paljastaa rakkaudestamme häneen?

13 Raamatussa muistutetaan: ”Jota Jehova rakastaa, sitä hän ojentaa, niin kuin isä poikaa, josta hän saa mielihyvää.” (Sananl. 3:12.) Miten meidän tulisi suhtautua ojennukseen? Apostoli Paavali kirjoitti realistisesti: ”Mikään kuri ei tosin nyt näytä olevan ilahduttavaa, vaan tuskallista.” Paavalin tarkoituksena ei ollut väheksyä kurin tärkeyttä tai arvoa, sillä hän jatkoi: ”Mutta jälkeenpäin se tuottaa sen avulla valmennetuille rauhaisaa hedelmää, nimittäin vanhurskautta.” (Hepr. 12:11.) Jos rakastamme Jehovaa, meidän täytyy varoa suhtautumasta torjuvasti hänen neuvoihinsa tai närkästymästä niiden johdosta. Tämä voi olla joillekuille todellinen haaste. Rakkautemme Jumalaan voi auttaa meitä tässä suuresti.

14 Malakian päivinä monet juutalaiset eivät arvostaneet Jumalan neuvoja. He tiesivät, mitä Mooseksen laissa sanottiin teurasuhrien uhraamisesta, mutta he tulivat niin röyhkeän piittaamattomiksi, että Jehovan oli annettava heille jyrkkäsanaista ohjausta. (Lue Malakian 1:12, 13.) Hänen seuraavat sanansa paljastavat, miten paha israelilaisten tilanne oli: ”Minä lähetän päällenne kirouksen, ja minä kiroan teidän siunauksenne. Minä olenkin jo kironnut sen, koska te ette ota tätä [käskyäni] sydämenasiaksenne.” (Mal. 2:1, 2.) Se että jatkuvasti tai tahallaan jättää Jehovan rakkaudelliset neuvot huomiotta, voi johtaa vakaviin seurauksiin.

Noudata maailman normien sijasta Jumalan neuvoja. (Ks. kpl 15.)

15. Mitä nykyajan tyypillistä asennetta meidän tulee varoa?

15 Nykyajan minäkeskeisen sukupolven keskuudessa ei ole helppoa puhua neuvoista ja kurittamisesta, saati sitten ottaa tällaista ohjausta vastaan. Jopa sellaiset, jotka näyttävät alistuvan kuriin, tekevät sen usein vain vastahakoisesti. Kristittyjä sitä vastoin varoitetaan ”muovautumasta tämän asiainjärjestelmän mukaan”. Meidän tulee tajuta, mikä on ”Jumalan – – täydellinen tahto”, ja noudattaa sitä. (Room. 12:2.) Järjestönsä välityksellä Jehova antaa meille ajankohtaisia neuvoja monille elämänalueille. Saamme ohjeita esimerkiksi siitä, miten kohdella toista sukupuolta olevia, miten valita ystäviä ja miten suhtautua virkistäytymiseen. Hyväksymällä tällaisen ohjauksen ja soveltamalla sitä käytäntöön osoitamme, että olemme kiitollisia ja että rakastamme Jehovaa koko sydämestämme. (Joh. 14:31; Room. 6:17.)

ETSI JEHOVALTA APUA JA SUOJELUSTA

16, 17. a) Miksi meidän tulee ottaa huomioon Jehovan tahto tehdessämme ratkaisuja? b) Miten israelilaiset ilmaisivat, että heiltä puuttui rakkautta ja luottamusta Jehovaan?

16 Kun pienet lapset aistivat vaaran, he juoksevat luonnostaan vanhempiensa luo. Iän myötä he oppivat luottamaan enemmän omaan arvostelukykyynsä ja tekemään itse ratkaisujaan. Kuitenkin ne, joilla on läheinen suhde vanhempiinsa, etsivät vielä aikuisinakin heiltä mielellään opastusta ennen ratkaisujensa tekemistä. Tilanteemme on hengellisessä mielessä samanlainen. Jehova on antanut meille henkensä, joka saa meissä aikaan ”sekä tahtomisen että toimimisen”. Jos tekisimme ratkaisuja ottamatta huomioon Jumalan tahtoa, osoittaisimme vakavaa rakkauden ja luottamuksen puutetta. (Fil. 2:13.)

17 Samuelin päivinä israelilaiset kärsivät tappion taistelussa filistealaisia vastaan ja tarvitsivat kipeästi apua ja suojelusta. He eivät kuitenkaan kysyneet Jehovalta neuvoa vaan tekivät seuraavan päätöksen: ”Noudetaan Silosta Jehovan liiton arkku, niin että se tulisi keskuuteemme ja pelastaisi meidät vihollistemme kourista.” Mikä oli lopputulos? ”Joukkosurma tuli hyvin suureksi, niin että Israelista kaatui kolmekymmentätuhatta jalkamiestä. Ja Jumalan arkkukin kaapattiin.” (1. Sam. 4:2–4, 10, 11.) Se että israelilaiset ottivat arkun mukaan, saattoi antaa sellaisen vaikutelman, että he odottivat Jehovan auttavan heitä. Todellisuudessa he eivät olleet etsineet hänen ohjaustaan, vaan toimivat omien ajatustensa mukaan, ja seuraukset olivat tuhoisat. (Lue Sananlaskujen 14:12.)

18. Mitä Raamattu opettaa Jehovaan luottamisesta?

18 Psalmista ilmensi oikeanlaista sydämen asennetta, kun hän kirjoitti: ”Odota Jumalaa, sillä vielä minä kiitän häntä suurena pelastuksenani. Oi Jumalani, sieluni minussa on epätoivoinen. Sen tähden muistan sinua.” (Ps. 42:5, 6.) Millaisia syviä tunteita ja rakkautta Jehovaa kohtaan näistä jakeista heijastuukaan! Oletko sinä kehittänyt samanlaista rakkautta ja luottamusta taivaalliseen Isäämme? Vaikka olisit taipuvainen vastaamaan myöntävästi, voit silti lisätä luottamustasi häneen. Raamatussa sanotaan: ”Luota Jehovaan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Ota hänet huomioon kaikilla teilläsi, niin hän itse tekee polkusi suoriksi.” (Sananl. 3:5, 6.)

19. Miten osoitat Jehovalle, että rakastat häntä?

19 Rakastamalla ensin meitä Jehova on opettanut, miten rakastaa häntä. Haluamme aina pitää mielessämme hänen ylivertaisen esimerkkinsä sekä osoittaa yhä selvemmin, että rakastamme häntä ”koko sydämestämme ja koko sielustamme ja koko mielestämme ja koko voimastamme” (Mark. 12:30).