Olen aina rakastanut luontoa. Teimme perheenä paljon retkiä metsiin ja kauniille järville, jotka ympäröivät kotikaupunkiamme Jyväskylää. Olen myös hyvin eläinrakas ja halusin lapsena halata jokaista näkemääni koiraa ja kissaa. Panin kuitenkin jo nuorena merkille, että ihmiset kohtelivat eläimiä usein huonosti. Liityin erääseen eläinsuojelujärjestöön, jonka kautta tutustuin muihin samanmielisiin.

Kampanjoimme aktiivisesti eläinten oikeuksien puolesta. Levitimme tietoa, järjestimme mielenosoituksia ja teimme iskuja turkisliikkeisiin ja eläinkokeita tekeviin tutkimuslaitoksiin. Perustimme jopa uuden eläinsuojelujärjestön. Radikaalien tempaustemme vuoksi olimme usein napit vastakkain viranomaisten kanssa. Minut pidätettiin monta kertaa ja vietiin oikeuden eteen.

Kannoin huolta muistakin maailman ongelmista. Olin myöhemmin mukana monessa eri järjestössä, kuten Amnesty Internationalissa ja Greenpeacessa, ja keskitin kaiken tarmoni niiden toiminnan tukemiseen. Lisäksi puolustin köyhiä, nälkää näkeviä ja muita heikommassa asemassa olevia.

Ajan mittaan minulle valkeni, etten pystynyt muuttamaan maailmaa. Vaikka joihinkin pieniin epäkohtiin tuli korjauksia, suuret ongelmat vain pahenivat. Oli kuin pahuus olisi nielaissut koko maailman ihmisineen päivineen eikä kukaan enää välittänyt mistään. Tunsin itseni voimattomaksi.

Ahdistuneena aloin pohtia suhdettani Jumalaan. Olin joskus tutkinut Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Arvostin todistajien ystävällisyyttä ja heidän minua kohtaan ilmaisemaansa kiinnostusta, mutta en ollut kuitenkaan ollut valmis muuttamaan elämäntapaani. Nyt tilanne oli muuttunut.

Kaivoin esiin Raamatun ja aloin lukea sitä. Se oli kuin palsamia haavoille. Havaitsin, että Raamatussa on monia kohtia, joissa kannustetaan kohtelemaan eläimiä hyvin. Esimerkiksi Sananlaskujen 12:10:ssä sanotaan, että ”vanhurskas pitää huolta kotieläimensä sielusta”. Tajusin, etteivät ihmiskunnan pahenevat ongelmat johdu Jumalasta vaan siitä, että ihmiset eivät ole noudattaneet hänen ohjaustaan. Minuun teki syvän vaikutuksen Jehovan rakkaus ja pitkämielisyys (Psalmit 103:8–14).

Noihin aikoihin huomasin lipukkeen, jolla sai tilata kirjan Mitä Raamattu todella opettaa?, ja panin sen postiin. Pian ovellani seisoi Jehovan todistaja -pariskunta, ja aloin tutkia Raamattua ja käydä kokouksissa valtakunnansalilla. Vähitellen Raamatun totuus tavoitti sydämeni.

Raamattu auttoi minua tekemään monia muutoksia. Lopetin tupakoinnin ja humalajuomisen ja siistin ulkoasua ja kielenkäyttöä. Korjasin myös asennettani viranomaisia kohtaan (Roomalaisille 13:1). Lisäksi jätin taakse moraalittoman elämäntyylini, sillä olin ollut aiemmin hyvin vapaamielinen.

Kaikkein haastavinta oli muuttaa suhtautumista kansalaisjärjestöihin. Se vaati aikaa. Tuntui petturuudelta jäädä pois niiden toiminnasta, mutta pikkuhiljaa ymmärsin, että Jumalan valtakunta on ihmiskunnan ainoa toivo. Halusin tukea Valtakuntaa ja kertoa siitä toisille, ja siksi päätin keskittää energiani siihen (Matteus 6:33).

Aiemmin minulla oli tapana jaotella ihmiset mustavalkoisesti hyviin ja pahoihin ja olin valmis toimimaan niitä vastaan, joita pidin pahoina. Raamatun ansiosta olen kuitenkin vapautunut tällaisesta voimakkaasta vihasta. Nykyään pyrin kehittämään kristillistä rakkautta kaikkia kohtaan (Matteus 5:44). Ilmaisen tällaista rakkautta kertomalla toisille Valtakunnan hyvää uutista. On ilo nähdä, että tämä vapaaehtoistyö tuo ihmisille sisäisen rauhan ja onnellisuutta sekä antaa todellisen toivon.

Olen saanut mieleeni rauhan, sillä voin jättää asiat luottavaisesti kaikkeuden Luojan, Jehovan, käsiin. Tiedän, että hän ei suvaitse eläinten ja ihmisten epäoikeudenmukaista kohtelua loputtomiin eikä anna kauniin maapallon tuhoutua vaan korjaa pian kaiken vahingon Valtakuntansa välityksellä (Jesaja 11:1–9). Olen iloinen, että olen tullut tuntemaan nämä totuudet ja voin auttaa toisia luottamaan niihin. Enää en ajattele, että minun pitäisi muuttaa maailmaa.