2. Aikakirja 28:1-27

  • Ahas, Juudan kuningas (1–4)

  • Syyria ja Israel kukistavat Ahasin (5–8)

  • Oded varoittaa Israelia (9–15)

  • Juuda pakotetaan nöyrtymään (16–19)

  • Ahasin epäjumalanpalvelus ja kuolema (20–27)

28  Ahas+ oli 20-vuotias tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa 16 vuotta. Hän ei tehnyt sitä, mikä oli oikein Jehovan silmissä, niin kuin hänen esi-isänsä Daavid oli tehnyt.+  Hän toimi samalla tavalla kuin Israelin kuninkaat,+ ja hän teki jopa Baal-jumalien metallipatsaita.*+  Lisäksi hän suitsutti uhrisavua Hinnomin pojan laaksossa* ja poltti poikiaan tulessa+ niiden kansojen inhottavien tapojen mukaisesti,+ jotka Jehova oli ajanut pois israelilaisten edestä.  Hän myös edelleen uhrasi ja suitsutti uhrisavua uhripaikoilla,+ kukkuloilla ja jokaisen rehevän puun alla.+  Siksi hänen Jumalansa Jehova antoi hänet Syyrian kuninkaan käsiin,+ niin että he kukistivat hänet, ottivat paljon vankeja ja veivät heidät Damaskokseen.+ Hänet annettiin myös Israelin kuninkaan käsiin, ja tämä surmasi hänen miehiään joukoittain.  Remaljan poika Pekah+ nimittäin tappoi Juudassa yhtenä päivänä 120 000, kaikki rohkeita miehiä. Näin tapahtui, koska he olivat hylänneet esi-isiensä Jumalan Jehovan.+  Efraimilainen soturi Sikri tappoi kuninkaan pojan Maasejan sekä Asrikamin, joka vastasi palatsista, ja Elkanan, kuninkaasta seuraavan.  Lisäksi israelilaiset ottivat veljistään 200 000 vangiksi – naisia, poikia ja tyttäriä. He myös ryöstivät paljon saalista ja veivät sen Samariaan.+  Siellä oli kuitenkin Jehovan profeetta nimeltä Oded. Hän meni armeijan eteen, kun se oli tulossa Samariaan, ja sanoi heille: ”Esi-isienne Jumala Jehova antoi Juudan teidän käsiinne siksi, että hän vihastui heihin,+ ja te tapoitte heitä raivolla, joka on ulottunut aina taivaaseen asti. 10  Nyt te aiotte tehdä Juudan ja Jerusalemin asukkaista mies- ja naispalvelijoitanne.+ Mutta ettekö tekin ole syyllisiä Jumalanne Jehovan edessä? 11  Kuunnelkaa nyt minua ja palauttakaa vangit, jotka otitte veljistänne, sillä Jehova tuntee hehkuvaa vihaa teitä kohtaan.” 12  Silloin eräät efraimilaisten päämiehet – Jehohananin poika Asarja, Mesillemotin poika Berekja, Sallumin poika Jehiskia ja Hadlain poika Amasa – vastustivat sotaretkeltä tulevia 13  ja sanoivat heille: ”Älkää tuoko vankeja tänne, jottei meistä tulisi syyllisiä Jehovan edessä. Se mitä te aiotte tehdä, lisää syntejämme ja syyllisyyttämme, sillä syyllisyytemme on jo suuri ja Jumala tuntee hehkuvaa vihaa Israelia kohtaan.” 14  Niinpä aseistautuneet sotilaat luovuttivat vangit ja ryöstösaaliin+ ruhtinaille ja koko seurakunnalle. 15  Sitten tehtävään määrätyt miehet nousivat, ottivat huostaansa vangit ja antoivat saaliista vaatteita kaikille heidän joukossaan oleville alastomille. He pukivat heidät ja antoivat heille sandaalit sekä syötävää ja juotavaa samoin kuin öljyä levitettäväksi iholle. Lisäksi heikot kuljetettiin aaseilla ja kaikki vangit vietiin veljiensä luo Jerikoon, palmukaupunkiin. Sen jälkeen he palasivat Samariaan. 16  Noihin aikoihin kuningas Ahas pyysi apua Assyrian kuninkailta.+ 17  Edomilaiset tunkeutuivat ja hyökkäsivät jälleen Juudaan ja ottivat vankeja. 18  Filistealaisetkin+ tekivät yllätyshyökkäyksen Sefelan+ ja Juudan Negevin kaupunkeihin ja valloittivat Bet-Semesin,+ Aijalonin,+ Gederotin, Sokon ja sitä ympäröivät pikkukaupungit, Timnan+ ja sitä ympäröivät pikkukaupungit sekä Gimson ja sitä ympäröivät pikkukaupungit, ja he asettuivat niihin asumaan. 19  Jehova pakotti Juudan nöyrtymään Israelin* kuninkaan Ahasin takia, koska tämä oli antanut Juudan tulla hillittömäksi, minkä vuoksi heistä oli tullut hyvin uskottomia Jehovalle. 20  Assyrian kuningas Tilgat-Pilneser+ hyökkäsi lopulta häntä vastaan ja aiheutti hänelle suuria vaikeuksia+ sen sijaan että olisi vahvistanut häntä. 21  Ahas oli ryöstänyt Jehovan temppelin, kuninkaan palatsin+ ja ruhtinaiden talot ja antanut lahjan Assyrian kuninkaalle, mutta siitä ei ollut mitään apua. 22  Ollessaan suurissa vaikeuksissa kuningas Ahas teki kuitenkin yhä enemmän syntiä ja oli siten uskoton Jehovalle. 23  Hän alkoi uhrata Damaskoksen jumalille,+ jotka olivat kukistaneet hänet,+ ja hän sanoi: ”Koska Syyrian kuninkaiden jumalat auttavat heitä, minä uhraan niille, jotta ne auttaisivat minua.”+ Niistä tuli kuitenkin kompastuskivi hänelle ja koko Israelille. 24  Lisäksi Ahas kokosi tosi Jumalan temppelin välineet. Sitten hän hakkasi tosi Jumalan temppelin välineet kappaleiksi,+ sulki Jehovan temppelin ovet+ ja teki itselleen alttareita joka puolelle Jerusalemia. 25  Hän teki kaikkiin Juudan kaupunkeihin uhripaikkoja uhrisavun suitsuttamiseksi muille jumalille+ ja loukkasi esi-isiensä Jumalaa Jehovaa. 26  Hänen muista vaiheistaan, kaikista hänen teoistaan alusta loppuun asti, on kirjoitettu ”Juudan ja Israelin kuninkaiden kirjaan”.+ 27  Lopulta Ahas meni lepoon esi-isiensä luo, ja hänet haudattiin kaupunkiin, Jerusalemiin, sillä häntä ei viety Israelin kuninkaiden hautapaikkoihin.+ Hänen pojastaan Hiskiasta tuli kuningas hänen tilalleen.

Alaviitteet

Tai ”valettuja patsaita”.
Ks. sanasto, ”Gehenna”.
Juudasta käytetään 2. Aikakirjassa joitain kertoja laajempaa ilmausta ”Israel”.