2. Kuninkaiden kirja 15:1-38

15  Israelin kuninkaan Jerobeamin* 27. vuonna Juudan kuninkaan Amasjan+ pojasta Asarjasta*+ tuli kuningas.+  Hän oli 16-vuotias tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa 52 vuotta. Hänen äitinsä oli Jekolja, kotoisin Jerusalemista.  Asarja teki sitä, mikä oli oikein Jehovan silmissä, aivan niin kuin hänen isänsä Amasja oli tehnyt.+  Uhripaikkoja ei kuitenkaan hävitetty,+ vaan edelleen kansa uhrasi ja suitsutti niillä uhrisavua.+  Jehova löi kuningasta aiheuttamalla hänelle spitaalin,+ ja hän sairasti sitä kuolinpäiväänsä asti. Hän asui erillisessä talossa,+ ja kuninkaan poika Jotam+ vastasi palatsista ja tuomitsi maan kansaa.+  Muista Asarjan+ vaiheista, kaikesta, mitä hän teki, on kirjoitettu Juudan kuninkaiden aikakirjoihin.  Lopulta Asarja meni lepoon esi-isiensä luo,+ ja hänet haudattiin heidän viereensä Daavidin kaupunkiin. Hänen pojastaan Jotamista tuli kuningas hänen tilalleen.  Juudan kuninkaan Asarjan+ 38. vuonna Jerobeamin pojasta Sakarjasta+ tuli Israelin kuningas Samariassa, ja hän hallitsi kuusi kuukautta.  Hän teki sitä, mikä oli pahaa Jehovan silmissä, aivan niin kuin hänen esi-isänsä olivat tehneet. Hän ei luopunut synneistä, joita Nebatin poika Jerobeam oli saanut Israelin tekemään.+ 10  Sitten Jabesin poika Sallum teki salaliiton häntä vastaan ja löi hänet kuoliaaksi+ Jibleamissa.+ Sen jälkeen Sallumista tuli kuningas hänen tilalleen. 11  Muista Sakarjan vaiheista on kirjoitettu Israelin kuninkaiden aikakirjoihin. 12  Näin toteutui se, mitä Jehova oli sanonut Jeehulle: ”Poikiasi istuu Israelin valtaistuimella neljän sukupolven ajan.”+ Juuri niin tapahtui. 13  Jabesin pojasta Sallumista tuli kuningas Juudan kuninkaan Ussian+ 39. vuonna, ja hän hallitsi Samariassa yhden kuukauden. 14  Sitten Gadin poika Menahem tuli Tirsasta+ ylös Samariaan ja löi siellä kuoliaaksi Jabesin pojan Sallumin.+ Sen jälkeen hänestä tuli kuningas hänen tilalleen. 15  Muista Sallumin vaiheista ja hänen salaliitostaan on kirjoitettu Israelin kuninkaiden aikakirjoihin. 16  Noihin aikoihin Menahem tuli Tirsasta ja löi Tifsahin sekä kaikki siellä ja sen alueella olevat, koska se ei avannut hänelle porttejaan. Hän löi sen ja viilsi auki sen raskaana olevat naiset. 17  Juudan kuninkaan Asarjan 39. vuonna Gadin pojasta Menahemista tuli Israelin kuningas, ja hän hallitsi Samariassa kymmenen vuotta. 18  Hän teki sitä, mikä oli pahaa Jehovan silmissä. Koko elinaikanaan hän ei luopunut mistään synneistä, joita Nebatin poika Jerobeam oli saanut Israelin tekemään.+ 19  Assyrian kuningas Pul+ tuli maahan, ja Menahem antoi Pulille 1 000 talenttia* hopeaa, jotta saisi hänen tukensa ja voisi vahvistaa otettaan valtakunnasta.+ 20  Niin Menahem keräsi Israelista hopean vaatimalla jokaiselta huomattavalta, rikkaalta mieheltä+ 50 sekeliä* hopeaa ja antoi sen Assyrian kuninkaalle. Sitten Assyrian kuningas kääntyi takaisin eikä jäänyt maahan. 21  Muista Menahemin+ vaiheista, kaikesta, mitä hän teki, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden aikakirjoihin. 22  Lopulta Menahem meni lepoon esi-isiensä luo, ja hänen pojastaan Pekahjasta tuli kuningas hänen tilalleen. 23  Juudan kuninkaan Asarjan 50. vuonna Menahemin pojasta Pekahjasta tuli Israelin kuningas Samariassa, ja hän hallitsi kaksi vuotta. 24  Hän teki sitä, mikä oli pahaa Jehovan silmissä. Hän ei luopunut synneistä, joita Nebatin poika Jerobeam oli saanut Israelin tekemään.+ 25  Sitten hänen adjutanttinsa Pekah,+ Remaljan poika, teki salaliiton häntä vastaan ja löi hänet sekä Argobin ja Arjen* kuoliaaksi Samariassa kuninkaan palatsin linnoitustornissa. Hänellä oli mukanaan 50 miestä Gileadista. Sen jälkeen Pekahista tuli kuningas hänen tilalleen. 26  Muista Pekahjan vaiheista, kaikesta, mitä hän teki, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden aikakirjoihin. 27  Juudan kuninkaan Asarjan 52. vuonna Remaljan pojasta Pekahista+ tuli Israelin kuningas Samariassa, ja hän hallitsi 20 vuotta. 28  Hän teki sitä, mikä oli pahaa Jehovan silmissä, eikä luopunut synneistä, joita Nebatin poika Jerobeam oli saanut Israelin tekemään.+ 29  Israelin kuninkaan Pekahin päivinä Assyrian kuningas Tiglat-Pileser+ tunkeutui maahan ja valloitti Ijonin, Abel-Bet-Maakan,+ Janoahin, Kedesin,+ Hasorin, Gileadin+ ja Galilean, koko Naftalin maan,+ ja vei asukkaat pakkosiirtolaisuuteen Assyriaan.+ 30  Lopulta Elan poika Hosea+ solmi salaliiton Remaljan poikaa Pekahia vastaan ja löi hänet kuoliaaksi. Hänestä tuli kuningas hänen tilalleen Ussian pojan Jotamin+ 20. vuonna. 31  Muista Pekahin vaiheista, kaikesta, mitä hän teki, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden aikakirjoihin. 32  Israelin kuninkaan Pekahin, Remaljan pojan, toisena vuonna Juudan kuninkaan Ussian+ pojasta Jotamista+ tuli kuningas. 33  Hän oli 25-vuotias tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa 16 vuotta. Hänen äitinsä oli Sadokin tytär Jerusa.+ 34  Jotam teki sitä, mikä oli oikein Jehovan silmissä, aivan niin kuin hänen isänsä Ussia oli tehnyt.+ 35  Uhripaikkoja ei kuitenkaan hävitetty, vaan edelleen kansa uhrasi ja suitsutti niillä uhrisavua.+ Juuri hän rakensi Jehovan temppelin yläportin.+ 36  Muista Jotamin vaiheista, siitä, mitä hän teki, on kirjoitettu Juudan kuninkaiden aikakirjoihin. 37  Noina päivinä Jehova sai Syyrian kuninkaan Resinin ja Remaljan pojan Pekahin aloittamaan hyökkäykset Juudaan.+ 38  Lopulta Jotam meni lepoon esi-isiensä luo, ja hänet haudattiin esi-isänsä Daavidin kaupunkiin heidän viereensä. Hänen pojastaan Ahasista tuli kuningas hänen tilalleen.

Alaviitteet

Ts. Jerobeam II:n.
Merk. ’Jehova on auttanut’. Asarjasta käytetään nimeä Ussia 2Ku 15:13; 2Ai 26:1–23; Jes 6:1; Sak 14:5:ssä.
Talentti painoi 34,2 kg. Ks. liite B14.
Sekeli painoi 11,4 g. Ks. liite B14.
Tai mahd. ”Pekah, joka oli Remaljan poika, sekä Argob ja Arje tekivät salaliiton häntä vastaan ja löivät hänet”.