Apostolien teot 1:1-26

  • Osoitettu Teofilokselle (1–5)

  • Todistajia maan ääriin asti (6–8)

  • Jeesus nousee taivaaseen (9–11)

  • Opetuslapset kokoontuvat yhteen (12–14)

  • Mattias valitaan Juudaksen tilalle (15–26)

1  Hyvä Teofilos, ensimmäisessä kertomuksessani kirjoitin kaikesta siitä, mitä Jeesus teki ja opetti alusta alkaen+  siihen päivään saakka, jona hänet otettiin ylös+ sen jälkeen kun hän oli antanut pyhän hengen välityksellä ohjeet valitsemilleen apostoleille.+  Kärsittyään hän osoitti heille monin kiistattomin todistein, että hän oli elossa.+ He näkivät hänet 40 päivän aikana, ja hän puhui Jumalan valtakunnasta.+  Kun hän kerran oli yhdessä heidän kanssaan, hän käski heitä: ”Älkää lähtekö Jerusalemista+ vaan odottakaa sitä, minkä Isä on luvannut+ ja mistä olette kuulleet minulta.  Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan pyhällä hengellä+ joidenkin päivien päästä.”  Kun he olivat jälleen koolla, he kysyivät häneltä: ”Herra, palautatko sinä Israelin valtakunnan ennalleen tänä aikana?”+  Hän sanoi heille: ”Teidän ei tarvitse tietää ajoista eikä ajanjaksoista, jotka Isä on oman valtansa nojalla asettanut.+  Te saatte kuitenkin voimaa, kun pyhä henki tulee päällenne,+ ja te tulette olemaan todistajiani+ Jerusalemissa,+ koko Juudeassa ja Samariassa+ ja aina maan ääriin* asti.”+  Kun hän oli sanonut tämän, hänet kohotettiin ylös heidän katsellessaan, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään.+ 10  Kun he katsoivat tarkasti taivaalle hänen noustessaan ylös, heidän vieressään seisoi yhtäkkiä kaksi valkopukuista miestä.+ 11  Nämä sanoivat: ”Galilean miehet, miksi te seisotte katsomassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne ylös taivaaseen, tulee samalla tavalla kuin näitte hänen menevän taivaaseen.” 12  Sitten he palasivat Jerusalemiin+ Öljymäeksi* kutsutulta vuorelta, joka on lähellä Jerusalemia, vain sapatinmatkan* päässä. 13  Saavuttuaan sinne he nousivat yläkerran huoneeseen, johon he olivat majoittuneet. Siellä olivat Pietari ja Johannes, Jaakob ja Andreas, Filippus ja Tuomas, Bartolomeus ja Matteus, Alfeuksen poika Jaakob ja Simon, jota sanottiin innokkaaksi, sekä Jaakobin poika Juudas.+ 14  He kaikki rukoilivat yhdessä* hellittämättä muutamien naisten+ sekä Jeesuksen äidin Marian ja Jeesuksen veljien kanssa.+ 15  Noihin aikoihin Pietari nousi seisomaan veljien* keskellä (koolla oli kaikkiaan noin 120 henkeä) ja sanoi: 16  ”Miehet, veljet, pyhä henki profetoi Daavidin välityksellä Juudaksesta,+ joka opasti Jeesuksen pidättäjiä,+ ja tuon raamatunkohdan täytyi täyttyä. 17  Juudas kuului joukkoomme+ ja sai palvella meidän kanssamme. 18  (Juuri tämä mies osti väärinteon* palkalla+ maapalstan. Kun hän putosi pää edellä alas, hänen ruumiinsa repesi,* niin että hänen sisuksensa valuivat ulos.+ 19  Kaikki Jerusalemin asukkaat saivat kuulla tästä, ja siksi sitä maapalstaa alettiin kutsua heidän kielellään nimellä Akeldama eli Veripelto.) 20  Psalmien kirjaanhan on kirjoitettu: ’Tulkoon hänen asuinpaikkansa autioksi. Kunpa kukaan ei asuisi siellä’+ ja ’Ottakoon joku muu hänen tehtävänsä valvojana.’+ 21  Tämän vuoksi on välttämätöntä, että niistä miehistä, jotka olivat kanssamme koko sen ajan, jona Herra Jeesus toimi* keskuudessamme 22  – siitä alkaen, kun Johannes kastoi hänet,+ siihen päivään asti, jona hänet otettiin ylös meidän luotamme+ – että niistä miehistä joku todistaa meidän kanssamme hänen ylösnousemuksestaan.”+ 23  Niin he asettivat ehdolle kaksi: Barsabbaaksi kutsutun Joosefin, jota sanottiin myös Justukseksi, ja Mattiaan. 24  Sitten he rukoilivat: ”Jehova,* sinä, joka tunnet kaikkien sydämen,+ osoita, kumman näistä kahdesta olet valinnut 25  siihen palvelustehtävään ja apostolin asemaan, jonka Juudas hylkäsi kulkeakseen omaa tietään.”*+ 26  He heittivät heistä arpaa,+ ja arpa lankesi Mattiaalle, ja hänestä tuli apostoli* niiden 11:n lisäksi.

Alaviitteet

Tai ”kaukaisimpiin osiin”.
Tai ”Öljyvuoreksi”.
Noin 890 m.
Tai ”yksimielisesti”.
Tai ”opetuslasten”.
Tai ”epävanhurskauden”. Ks. sanasto, ”Vanhurskaus”.
Tai ”hän halkesi keskeltä”.
Kirjaim. ”meni sisään ja ulos”.
Kirjaim. ”omaan paikkaansa”.
Tai ”hänet laskettiin apostolien joukkoon”.