Job 30:1-31
30 Nyt he nauravat minulle,+nuo minua nuoremmat miehet,joiden isiä en olisi suostunutpanemaan edes katrastani vartioivien koirien pariin.
2 Mitä hyötyä minulle oli heidän vahvoista käsistään?
Heidän voimansa on hävinnyt.
3 He ovat puutteen ja nälän uuvuttamia.He kaluavat rutikuivaa maata,joka on jo tuhoutunut ja autioitunut.
4 He keräävät suolaisia lehtiä pensaista,heidän ruokanaan on kinsteripensaan juuri.
5 Heidät ajetaan pois ihmisten joukosta,+heille huudellaan kuin varkaalle.
6 He asuvat rotkojen* rinteillä,maakuopissa ja kallionkoloissa.
7 Pensaiden keskellä he huutavat,ja nokkosten sekaan he käpertyvät.
8 Järjettömien ja nimettömien poikinaheidät on ajettu* pois maasta.
9 Mutta nyt he pilkkaavat minua jopa lauluissaan,+he ovat alkaneet halveksia minua.*+
10 He inhoavat minua ja pysyvät minusta kaukana.+He eivät epäröi sylkeä kasvoilleni.+
11 Koska Jumala on riisunut minut aseista* ja painanut minut alas,heitä ei pidättele mikään,* kun he ovat minun lähelläni.
12 Oikealta puoleltani he hyökkäävät kuin väkijoukko.He saavat minut pakenemaanja asettavat tielleni tuhoisia esteitä.
13 He hävittävät kulkutienija pahentavat vastoinkäymisiäni,+eikä kukaan estä* heitä.
14 Heitä tulee kuin muurin ammottavasta aukosta,he vyöryvät sisään keskellä hävitystä.
15 Kauhu valtaa minut,arvokkuuteni katoaa kuin tuuleen,ja toivoni pelastuksesta haihtuu kuin pilvi.
16 Elämäni hiipuu pois,+ahdistavat päivät+ saavat minusta otteen.
17 Särky kalvaa luitani* yöllä,+jäytävä tuska ei hellitä.+
18 Vaatteeni turmellaan suurella voimalla,*se kuristaa minua kuin kaulus.
19 Jumala on heittänyt minut mutaan,olen enää pelkkää tomua ja tuhkaa.
20 Minä huudan sinulta apua, mutta sinä et vastaa.+Nousen seisomaan, mutta sinä vain katsot minua.
21 Sinä olet kääntynyt julmasti minua vastaan,+käyt minuun käsiksi täydellä voimalla.
22 Sinä nostat minut ja annat tuulen viedä minut mukanaan,sitten sinä riepottelet minua myrskyssä.*
23 Minä tiedän, että sinä viet minut alas kuolemaan,taloon, jossa kaikki elävät kohtaavat toisensa.
24 Mutta ei kukaan löisi murtunutta miestä,*+kun hän huutaa apua hädän hetkellä.
25 Enkö ole itkenyt niiden puolesta, joilla on vaikeaa?*Enkö ole murehtinut köyhien takia?+
26 Vaikka toivoin hyvää, tuli pahaa.Odotin valoa, mutta tulikin pimeys.
27 Sisälläni kuohui jatkuvasti,ahdistavat päivät kohtasivat minut.
28 Murheissani minä kuljeskelen,+ kun ei ole auringonvaloa,
ihmisjoukon keskellä nousen huutamaan apua.
29 Minusta on tullut sakaalien velija strutsien* toveri.+
30 Ihoni on mustunut ja irtoillut,+kuumuus* polttaa luitani.
31 Harppuni säestää vain suruaja huiluni itkevien ääntä.
Alaviitteet
^ Kirjaim. ”ruoskittu”.
^ Kirjaim. ”minusta on tullut heille sananparsi”.
^ Kirjaim. ”löysännyt jousenjänteeni”.
^ Tai ”he irrottavat suitset”.
^ Tai mahd. ”auta”.
^ Kirjaim. ”Luideni läpi poraudutaan”.
^ Tai mahd. ”Ankara ahdistukseni runtelee minut”.
^ Tai mahd. ”hajotat minut rytinällä”.
^ Kirjaim. ”rauniokasaa”.
^ Tai ”vaikea päivä”.
^ Kirjaim. ”strutsin tyttärien”.
^ Tai mahd. ”kuume”.
