Job 32:1-22

  • Nuori Elihu liittyy keskusteluun (1–22)

    • Vihainen Jobille ja Jobin tuttaville (2, 3)

    • Odotti kunnioittavasti ennen kuin puhui (6, 7)

    • Ikä yksin ei tee viisaaksi (9)

    • Elihulla paljon sanottavaa (18–20)

32  Nämä kolme miestä eivät enää yrittäneet vastata Jobille, sillä hän oli vakuuttunut siitä, että hän oli toiminut oikein.*+  Mutta Elihu, Ramin sukuun kuuluva busilaisen+ Barakelin poika, oli vihastunut. Hän oli vihainen Jobille, koska Job yritti todistaa, että hän itse oli oikeassa eikä Jumala.+  Hän oli hyvin vihainen myös Jobin kolmelle tuttavalle,* koska he eivät osanneet antaa vastausta vaan väittivät Jumalan olevan paha.+  Elihu oli odottanut ennen kuin vastaisi Jobille, koska he olivat häntä vanhempia.+  Kun Elihu näki, että noilla kolmella miehellä ei ollut enää mitään sanottavaa, hän ei voinut hillitä vihaansa.  Silloin busilaisen Barakelin poika Elihu alkoi puhua: ”Olen nuori,*ja te olette iäkkäitä.+ Siksi pysyin kunnioittavasti taka-alalla+enkä rohjennut kertoa, mitä tiedän.   Ajattelin: ’Antaa iän* puhuaja vuosien paljouden julistaa viisautta.’   Mutta juuri ihmisissä oleva henki,Kaikkivaltiaan henkäys, antaa heille ymmärrystä.+   Ei ikä yksin* tee viisaaksi,eivätkä pelkästään vanhat ymmärrä, mikä on oikein.+ 10  Siksi sanon: ’Kuuntele minua,niin minäkin kerron, mitä tiedän.’ 11  Olen odottanut sanojanneja kuunnellut pohdiskeluanne,+kun olette yrittäneet miettiä, mitä sanoa.+ 12  Kuuntelin teitä tarkkaan,mutta kukaan teistä ei pystynyt osoittamaan, että Job on väärässä,*eikä vastaamaan hänen väitteisiinsä. 13  Älkää siis sanoko: ’Me olemme löytäneet viisauden.Jumala osoittaa hänen olevan väärässä, ei ihminen.’ 14  Job ei ole kohdistanut sanojaan minua vastaan,enkä minä vastaa hänelle käyttämällä teidän perustelujanne. 15  Nämä miehet ovat tyrmistyneet, heillä ei ole enempää vastauksia.Heillä ei ole enää mitään sanottavaa. 16  Olen odottanut, mutta he eivät jatka puhumista.He vain seisovat tuossa eivätkä vastaa enää mitään. 17  Siispä minäkin sanon tähän jotain,minäkin kerron, mitä tiedän, 18  sillä minulla on paljon sanottavaa,sisälläni oleva henki pakottaa minut puhumaan. 19  Sisukseni ovat pakahtumaisillaankuin viiniä täynnä oleva uusi nahkaleili, joka on repeämäisillään.+ 20  Antakaa minun puhua saadakseni helpotusta! Minä avaan suuni vastatakseni. 21  En ole puolueellinen+enkä mielistele ketään,* 22  sillä en osaa mielistellä.Jos mielistelisin, Tekijäni tekisi minusta hetkessä lopun.

Alaviitteet

Tai ”sillä hän oli vanhurskas omissa silmissään”. Ks. sanasto, ”Vanhurskaus”.
Tai ”ystävälle”.
Kirjaim. ”päiviltä vähäinen”.
Kirjaim. ”päivien”.
Tai ”Eivät yksin lukuisat päivät”.
Tai ”pystynyt ojentamaan Jobia”.
Tai ”suo arvonimeä kenellekään”.