Nehemia 4:1-23
4 Heti kun Sanballat+ kuuli meidän rakentavan muuria uudelleen, hän suuttui ja närkästyi,* ja hän jatkoi juutalaisten pilkkaamista.
2 Hän sanoi veljiensä ja Samarian armeijan edessä: ”Mitä nuo viheliäiset juutalaiset oikein tekevät? Aikovatko he selvitä tuosta yksin? Aikovatko he uhrata uhreja? Luulevatko he tekevänsä työn yhdessä päivässä ja saavansa eloa rauniokasojen mustuneisiin kiviin?”+
3 Hänen vieressään seisova ammonilainen+ Tobia+ sanoi: ”Kettukin saisi heidän rakenteilla olevan kivimuurinsa sortumaan, jos nousisi sen päälle.”
4 Kuule, oi Jumalamme, sillä meitä halveksitaan.+ Anna heidän pilkkansa kääntyä heitä itseään vastaan*+ ja luovuta heidät ryöstösaaliina vankeuteen vieraaseen maahan.
5 Älä peitä heidän syyllisyyttään äläkä pyyhi pois heidän syntiään,+ sillä he ovat solvanneet rakentajia.
6 Niin me jatkoimme muurin rakentamista, ja koko muuri saatiin yhtenäiseksi ja rakennettiin puoleen korkeuteensa. Kansa paneutui työhön koko sydämestään.
7 Heti kun Sanballat ja Tobia+ sekä arabialaiset,+ ammonilaiset ja asdodilaiset+ kuulivat, että Jerusalemin muurien korjaaminen edistyi ja että aukkoja rakennettiin umpeen, he suuttuivat kovasti.
8 He tekivät salaliiton tullakseen taistelemaan Jerusalemia vastaan ja aiheuttaakseen siellä levottomuutta.
9 Mutta me rukoilimme Jumalaamme ja pidimme heidän varaltaan vartijan asemissa yötä päivää.
10 Juudan asukkaat kuitenkin sanoivat: ”Työntekijöiden* voimat ovat vähentyneet, ja raunioita on niin paljon, ettemme koskaan saa muuria valmiiksi.”
11 Vihollisemme sanoivat yhä uudelleen: ”Mennään heidän keskelleen ennen kuin he saavat tietää siitä tai huomaavat meidät, ja sitten tapetaan heidät ja pysäytetään työ.”
12 Tullessaan luoksemme heidän lähellään asuvat juutalaiset sanoivat meille kerran toisensa jälkeen:* ”He nousevat meitä vastaan joka suunnalta.”
13 Sen vuoksi asetin miehiä vartioon muurin taakse alaviin ja suojattomiin kohtiin. Sijoitin heidät suvuittain asemiinsa miekkoineen, keihäineen ja jousineen.
14 Kun näin heidän pelkonsa, nousin heti ja sanoin ylimyksille,+ valtuusmiehille ja muulle kansalle: ”Älkää pelätkö heitä.+ Pitäkää mielessänne Jehova, joka on suuri ja kunnioitusta herättävä.+ Taistelkaa veljienne, poikienne, tyttärienne, vaimojenne ja kotienne puolesta.”
15 Vihollistemme kuultua, että olimme saaneet tietää heidän aikeistaan ja että tosi Jumala oli tehnyt ne tyhjäksi, menimme kaikki takaisin työhön muurille.
16 Siitä päivästä lähtien puolet miehistäni teki työtä+ ja puolet oli panssaripaidoissa ja piti käsissään keihäitä, kilpiä ja jousia. Ruhtinaat+ seisoivat juutalaisten takana,
17 jotka rakensivat muuria. Ne jotka kantoivat taakkoja, tekivät toisella kädellä työtä ja pitivät toisessa kädessä asetta.*
18 Jokaisella rakentajalla oli työtä tehdessään miekka lanteillaan, ja torvenpuhaltaja+ seisoi vieressäni.
19 Sitten sanoin ylimyksille, valtuusmiehille ja muulle kansalle: ”Työtä on paljon laajalla alueella, ja olemme levittäytyneet muurilla kauas toisistamme.
20 Kun kuulette torven äänen, kokoontukaa luoksemme. Jumalamme taistelee puolestamme.”+
21 Niin jatkoimme työtä aamunsarastuksesta siihen saakka, kun tähdet tulivat näkyviin, ja puolella väestä oli keihäät.
22 Silloin sanoin kansalle: ”Jokaisen miehen tulee jäädä palvelijansa kanssa yöksi Jerusalemiin, ja heidän on vartioitava meitä yöllä ja tehtävä työtä päivällä.”
23 Sen vuoksi ei kukaan meistä riisunut vaatteitaan, en minä eivätkä veljeni, palvelijani+ eivätkä mukanani kulkevat vartiomiehet. Meillä kaikilla oli ase oikeassa kädessä.
